Kaukana tuolla, siellä missä revontulet tanssien heiluttelevat hameitaan, seisoi korkealla tunturin laella pieni poro. Pakkanen narskui sen sorkkien alla ja hengitys muuttui kirkkaiksi jääkiteiksi, jotka vierivät tunturin rinnettä alas ja helisivät mennessään kuin pienet tiukuset. Poro katseli revontulien kisailua taivaan kannella, tähtien tuiketta niiden takana ja kummasteli kuuta. Se olisi halunnut hypätä mukaan revontulien tanssiin ja juosta pitkin samettista, tummansinistä yötä niin, että sen sarviin olisi tarttunut tähtiä. Niitä kaikkein kauneimpia, joita kuvitella saattoi.
Tunturin juurella kuuset torkkuivat unisina valkoisissa nutuissaan ja pitivät lämpimänä niiden luota suojaa etsimään tulleita lintuja. Oksien alle käpertynyt kettu pörhisti häntänsä, painoi kuononsa syvälle häntätupsun sekaan ja asetteli käpälänsä niin, ettei pakkanen päässyt nipistelemään sitä. Kuusten ohi kulki reki, jonka kyydissä istui hyväntuulisesti hyräilevä valkopartainen ukkeli. Rekeä veti viisi uljasta poroa, joiden sorkat hohtivat hopeisena valkoisella hangella.
Mutta sitten, yhtä äkkiä reen jalaksista kuului pienen pieni helähdys. Porot pysähtyivät. Ne kääntelivät päätään ja katselivat ympärilleen. Ne huomasivat tunturin rinnettä alas vierivät jääkiteet ja nuuhkaisivat niitä. Sitten ne katsoivat reessä istuvaa punaiseen takkiin pukeutunutta miestä. Mies nyökkäsi ja antoi poroille luvan. Reki lähti nousemaan tunturin rinnettä ylös kohti pientä poroa.
Pientä poroa jännitti, kun se huomasi sitä lähestyvän reen. Se oli juuri aikeissa pinkaista pakoon, kun reessä istuva mies kutsui sitä luokseen.
– Älä pelkää pikkuinen. Tulehan tänne, niin saat syötävää. Kyllä tätä sinullekin riittää. Ääni oli lempeä ja pieni poro uskaltautui katsomaan miestä. Mies kaivoi taskustaan leipää ja ojensi sen poroa kohti. Pieni poro otti epäröiden muutaman askeleen eteenpäin. Ja sitten vielä muutaman ja taas muutaman, kunnes se oli aivan reen vieressä. Reen eteen valjastetut porot painoivat päänsä alas ja mies ojensi nyt leivän aivan pienen poron suun eteen.
– Tässä sinulle. Ole hyvä, mies sanoi entistä lempeämmällä äänellä. Hänen muhkea, kiharainen partansa kutitti pienen poron niskaa, kun mies kumartui silittämään poroa. Pieni poro tunsi olonsa turvalliseksi ja uskaltautui puhumaan.
– Kuka sinä olet? se kysyi ja mutusteli pehmeää, hyvänmakuista leipää.
– Joulupukkihan minä olen, mies vastasi ja jatkoi silittämistä. Reen eteen valjastetut porot nostivat päänsä ja nyökyttelivät. – Ja nämä ovat minun porojani. Biedo, Bihto, Ánnjá ja Ánte. Ja ensimmäisenä tuo tuolla on Eidnár.
Pieni poro katsoi ihaillen isoja poroja. Niiden kaulassa oli kultaiset kellot ja sarvissa tähtiä.
– Oi, kuinka kauniita te olettekaan! pieni poro ihasteli. – Ja, kuinka te olette nuo tähdet saaneet? se jatkoi vielä ihasteluaan.
– Näitä tarttuu sarviin tuolla tähtitaivaalla lentäessä, vastasi Eidnár, joka oli poroista suurin ja vahvin.
– Lentäessä? pieni poro hämmästeli nyt jo suureen ääneen. – Osaavatko porot lentää?
– Minun poroni osaavat, joulupukki sanoi. – Haluatko kokeilla?
– En minä osaa, pieni poro vastasi.
Joulupukki työnsi kätensä taskuun ja heitti jotain ilmaan. Sumupilvi ympäröi pienen poron hetkeksi ja sitten sen jalat nousivat ylöspäin. Sen sorkat kimalsivat hopeisina ja sen kaulaan ilmestyi kultainen kello. – Olkoon sinun nimesi Gáiju, joulupukki sanoi. Hän otti pienen poron ihan lähelleen ja laittoi sille punaiset valjaat. – Ja sitten mentiin, hän jatkoi. Porot ottivat muutaman laukka-askeleen ja reki nousi ilmaan.
Voi kuinka mahtavalta kaikki näyttikään! Reki pujotteli revontulien välissä, sukelsi tähtien sekaan ja tervehti ohi kiitäessään kuuta, joka myhäili pienen poron innostukselle. Joulupukki kertoi työstä, jota he porojen kanssa tekivät. Joka joulu he kiersivät siellä ja täällä, myös tuolla, ja kaikkialla muuallakin, missä heitä odotettiin. He kuljettivat reessä mukanaan suurta lahjakuormaa, josta pudottivat lahjoja savupiippuihin, talojen portaille ja postilaatikoihin. Välillä he pysähtyivät kokonaan, joulupukki otti säkin olalleen ja piipahti jossakin talossa sisällä. Sillä välin porot lepuuttivat sorkkiaan ja karistelivat sarvistaan tähdet, jotka jäivät tuikkimaan talojen kattojen ylle.
Pieni poro oli aivan ymmällään kaikesta siitä kauniista, jota se oli nähnyt ja mitä se oli kuullut. Se painoi turpansa joulupukin poskea vasten ja supisi kiitoksensa pukin korvaan.
– Gaiju, sinä voisit olla minun poroni. Jos vain tahdot, joulupukki sanoi. Pieni poro suostui iloisena tehtävään. Reki kiisi pitkin taivaan kantta ja Gaiju lensi muiden mukana. Sen sarviin tarttui tähtiä, myös niitä kaikkein kauneimpia. Se oli onnellinen ja joulumieli täytti sen häntätupsua myöten.
Joulupukki istui reessä tyytyväisenä ja mutusteli piparia. Juuri silloin reki teki uuden kierroksen kuu-ukon ympäri, ja joulupukin partaan takertuneet piparin murut tempautuivat ilmavirran mukaan. Ne leijuivat hiljalleen lumihiutaleiden kanssa alas maahan.
Kuusen alle käpertynyt kettu kurkkasi oksan raosta tuntiessaan kanelin tuoksun kuonossaan. Se tuli pois piilostaan ja söi hangelta löytämänsä piparin murut. Sitten se kömpi takaisin kuusen alle, lipoi suupieliään ja maiskutteli vielä suutaan ennen kuin nukahti.
Ja tämä kaikki tapahtui juuri siellä, missä revontulet heiluttelevat hameitaan ja tähdet tuikkivat tummansinisellä yötaivaalla. Siellä, missä kohta on joulu.
Päivi Miettinen
Youtube video: https://www.youtube.com/watch?v=b5phu1qX-TY