Colmio nalle istuu punaisessa keinutuolissa
Yleinen

”Joulu-esinettä” etsimässä

Päivi Mikolan joulukolumni

Asuuko meissä kaikissa pieni joulu-ihminen?

Joku aloittaa joulun suunnittelun jo elokuussa, toinen väittää inhoavansa koko joulua, mutta ei voi sitä kuitenkaan täysin ohittaa.

Minä tunnustan: olen joulu-ihminen. Aikoinaan vedin tunnollisesti perheemme joulutraditioita kuin pakollista joulunäytelmää, johon kuuluivat ruoan valmistuksen ja leivonnaisten lisäksi itsetehtyjen joulukorttien lähettäminen, kuusen haku, sen koristelu ennen Turun joulurauhan julistusta, haudoilla käynti, joulusauna jne. Olin varsinainen joulun kivireen vetäjä!

Nyt olen jo paljon armollisempi itselleni enkä ota suorituspaineita. Sen sijaan yritän nauttia kaikesta mukavasta mitä jouluun ja sen odotukseen liittyy.

Samalla joulun merkityksellisimmät asiat ovat muuttuneet entistä aineettomammiksi. Niitä ovat joulukonsertit ja -laulut, joulun tuoksut, valot ja maut, eikä miettimättä tule mieleen mitään erityistä joulu-tavaraa.

Mikä sitten voisi olla esine, ihan kouriintuntuva esine, joka parhaiten kuvastaisi joulun tunnelmaa?

Uskomattoman paljon tavaraa saadaan mahtumaan joulu-nimikkeen alle. Kaikki mitä voimme joulun kimalteiseen lahjapaperiin ihanasti kääriä, alusvaatteista ja aamutossuista lähtien aina aistikkaimpaan hajuvesipulloon tai vaikka akkuporakoneeseen, voidaan tulkita joulun rekvisiitaksi.

Mutta ”joulu-esine”, se on varmasti  ”makuasia josta ei voi kiistellä”.

Se voi olla lapsuuden jouluista säästynyt kuusenkoriste, mummon kutomat lapaset tai lapsenlapsen piirustus. Se on aina yksilöllinen, jokaisen omista muistoista ja kokemuksista lähtöisin. Eikä se koskaan ole pelkkä tavara, vaan kokonainen tunnesuhde tavaraan. Joulusta ei saa kiinni, joulu on tunnelma sisällämme. Joulu on esineessä, joka muistuttaa meitä toivosta – siitä että on lämpöä ja rakkautta, siitä että on myötätuntoa ja hyvyyttä sittenkin olemassa.

Tiernapojat pyytävät kuvaelmansa päätteeksi isäntäväeltä ”lanttia ja tähteemme kynttilänpätkää”.  Tuo kynttilänpätkä kuulostaa aika hyvältä, tarpeeksi yksinkertaiselta ja vaatimattomalta, samalla symboliselta ja moniulotteiselta joulu-esineeltä.

arkkitehti-muotoilija Päivi Mikola
Päivi Mikola on porvoolainen arkkitehti-muotoilija. Hän tunnettu mm. Colmio-keinutuolista.


Päivi Mikola/Colmio on mukana Ornamon Design Joulu -tapahtumissa
Porvoon Taidetehtaalla 27.-28.11. la klo 11-17 ja su klo 10-17
Helsingin Kaapelitehtaalla 4.-6.12. la-su klo 10-17 ja ma klo 10-15

Lue myös JouluTaika-artikkeli Päivi Mikolan kirjasta Kauneus, järki ja tunteet: Aistikasta muotokieltä

Ornamon Design Joulu 2021

Jätä vastaus