Pitkästä aikaa oli tulossa oikea valkea joulu. Aattoilta pimeni, oli pakkasta ja satoi hiljalleen lunta. Tästä huolimatta Teijo Murola oli vihainen. Hän oli lähtenyt pihalle joulupukkia vastaan, pukki oli myöhässä ja Teijoa paleli.
Joulu oli menossa pilalle. Kaikki oli alkanut maksalaatikosta. Kinkku ja suurin osa muista joulun tykötarpeista oli hankittu ajoissa. Edellisiltana vaimo oli laittanut Teijon ostamaan vielä puuttuvia tavaroita. Teijo oli pyörinyt kaupassa muiden stressaantuneiden ihmisten joukossa ja oli mielestään muistanut kaiken. Airi-vaimo oli huomannut kotona, että maksalaatikko oli unohtunut. Maksalaatikko kuului ehdottomasti joulupöytään. Joulu ei kerta kaikkiaan tule ilman maksalaatikkoa. Näin ilmoitti Airi Teijolle.
Unohdus saattoi olla alitajuinen, sillä Teijo inhosi maksalaatikkoa.
Aattoaamuna Teijo oli mennyt lähikauppaan korjaamaan erehdystään, mutta maksalaatikko oli jo loppunut.
Kauppareissulla hän oli muistanut, että joulupukkikin oli vielä tilaamatta. Naapurin Pauli oli hoitanut tehtävää aikaisemmin, mutta nyt hän oli lähtenyt jouluksi pohjoiseen.
Onneksi kaupan ilmoitustaululta oli löytynyt lappuja, joissa mainostettiin raittiita, autoilevia joulupukkeja.
Ensimmäinen pukki ei ollut vastannut, toinen oli kertonut, että hänelle kävisi illalla puoli yhdeltätoista. Seuraava raitis pukki ei kuulostanut raittiilta.
Teijo oli aikonut luovuttaa, mutta oli huomannut pienelle ruutupaperille käsin kirjoitetun viestin. Siinä oli ollut vain sana Joulupukki ja puhelinnumero.
Teijo oli näpytellyt numeron kännykkäänsä.
─ Joulupukki täällä, oli vanhalta kuulostava mies vastannut.
Teijo oli kysynyt, sopisiko pukille tulla kuuden aikaan. Se oli sopinut pukille oikein hyvin ja Teijo oli kertonut nimensä ja osoitteensa.
Iloissaan Teijo ei muistanut kertoa lasten ikiä eikä nimiä. Pukin hintakin oli unohtunut kysyä.
Seuraava takaisku tuli kotona, kun Teijo avasi verkkoon pakatun joulukuusen. Se oli ostettu kaupan pihasta. Kuusi oli toispuoleinen ja hirmuisen ruma. Airi oli todennut, että taas se nähdään kun pannaan mies asialla.
Koska muuta mahdollisuutta ei ollut, kuusi oli kannettu sisään ja koristeltu.
Airi alkoi paistaa pipareita ja juuri silloin lapset alkoivat tapella. Piparit paloivat ja sekin oli Teijon syytä, vaikka hän oli ollut ulkona lumitöissä.
Joulusaunassa käytiin ennen pukin tuloa. Kesken saunomisen talosta menivät sähköt. Kyse oli vain palaneesta propusta, mutta sekin kiristi hermoja.
Nyt Teijo siis odotti pukkia, jotta olisi voinut ensin sopia hinnasta ja kertoa lasten iät ja nimet. Ja se kirottu pukki oli myöhässä ja häntä paleli.
Teijo aikoi juuri hakea sisältä päällystakin, kun joku sanoi selän takana: ─ Hyvää iltaa, Teijo.
Teijo kääntyi ja näki edessään joulupukin. Toisin tällä ei ollut punaista takkia, eikä tonttulakkia, mutta valkoinen parta hänellä oli. Kuinka mies oli siihen ilmestynyt? Teijo ei ollut kuullut edes portin kolahdusta.
─ Mennään sisään täältä pakkasesta, sanoi pukki ja ohjasi Teijon rapulle.
Teijo hämmästyi, eikä muistanut kertoa lapsista. Airi riensi kuistille, kun miehet astuivat sisään. Hän vilkaisi tyytymättömän näköisenä pukkia. Tällä oli harmaa turkki ja karvahattu.
─ Hyvää jouluaattoa, toivotti pukki.
─ Iltaa, sanoi Airi ja poistui lasten luo olohuoneeseen.
Pukki otti karvahatun päästään ja riisui turkin. Hän otti myös lapikkaat jalastaan. Teijo katsoi hämmästyneenä. Eiväthän pukit yleensä tee noin! Aikoiko tuo jäädä heille asumaan?
Turkin alta paljastui punainen villapaita, jossa oli poron kuvia. Pukin pää oli melkein kalju, mutta parta näytti oikealta. Teijon mieleen tuli, että mies oli näyttelijä, joka teki keikkaa pukkina.
Joulupukki asteli suoraan olohuoneeseen ja tervehti lapsia. Hän istui parhaaseen nojatuoliin ja katseli ympärilleen.
Kaksivuotias Eino tuijotti pukkia ihmeissään, viisivuotias Oiva peloissaan ja juuri yhdeksän täyttänyt Vieno ivallisesti. Hän ei enää uskonut joulupukkiin.
─ Onkos täällä kilttejä lapsia? aloitti pukki. ─ Kaikki vastaavat, että kyllä on. Luulenpa, ettei se pidä paikkaansa.
─ Ei me aina olla oltu, sanoi Oiva.
─ Hyvä, että sanoit. Vaikka kuinka yrittäisi, ei aina muista olla kiltti.
Pikku-Eino, joka pelkäsi vieraita, taapersi pukin luo ja otti tukea hänen jalastaan. Pukki nosti Einon ohimennen syliinsä, ja poika tuntui tyytyväiseltä.
─ Sulla on komee tekoparta, sanoi Vieno.
─ Haluatko kokeilla? sanoi pukki.
Vieno tuli ja nykäisi parrasta.
─ Auts! sanoi pukki.
─ Anteeksi, ei ollut tarkoitus satuttaa, sanoi Vieno.
─ Ei se mitään, sanoi pukki.
Oiva meni pukin viereen ja kysyi: ─ Syötkö sinä aina vain jouluruokia?
Pukki taputti poikaa päähän ja vastasi: ─ Kyllä, aina joulun aikaan. Pidän kaikista muista ruuista paitsi maksalaatikosta.
Airia nauratti ja hämmästynyt Teijokin alkoi nauraa.
Vieno oli kieltäytynyt soittamasta pianokappaletta koulun juhlissa. Nyt hän kysyi, haluaisiko joulupukki kuulla sen? Kappale meni paremmin kuin koskaan, ja pukki kiitti esityksestä.
Pikku-Eino, joka aina nukkui huonosti ja kitisi ja rätisi, nukahti pukin syliin.
Airi toi glögiä ja torttuja. Pukki maisteli niitä ja kehui hyviksi. Joulukuuseen laitettiin valot ja sekin näytti kauniilta
Airi istui Teijon viereen ja otti häntä kädestä. Ilta kului ja viimein pukki asetteli nukkuvan Einon varovasti sohvalle, kiitteli kaikkia ja sanoi, että hänen täytyy jatkaa matkaa.
Kun joulupukki oli lähtenyt, Teijo muisti, että lahjat olivat vielä kuistilla. Eikä hän ollut muistanut puhua mitään maksusta.
─ Tämä pukki olisi loukkaantunut, jos olisit tarjonnut rahaa, sanoi Airi.
─ Luulin, että joulupukki on valetta, mutta näköjään olin väärässä, sanoi Vieno.
Illalla, käydessään nukkumaan, Airi sanoi: ─ Minä luulen, että Vieno oli oikeassa.
─ Tietysti hän oli, vastasi Teijo.
Lasse Honkanen