Lasitaiteilija Marjut Kalin konservoi kirkkojen satoja vuosia vanhoja lasimaalauksia, luo omia uniikkitöitä ja rakastaa lasia materiaalina. Töiden kautta välittyvät maailmalle myös omat ajatukset.
– Joskus mietin, miten onnekas olen, kun olen saanut kohdata tällaisen materiaalin, johon on yhä vieläkin palo ja jonka kautta voin ilmaista ajatuksiani. Nautin kaikesta, mikä liittyy lasiin: väreistä ja siitä, miten lasi muovautuu käsissäni. Tuntuu, että lasi on minun sielullinen kotini, lasitaiteilija Marjut Kalin sanoo.
Kalin konservoi vanhoja lasimaalauksia sekä luo omaa, uniikkia taidetta. Parhaillaan konservoitavana on Kotkansaaren kirkon lasimaalaus.
Kirkkotyöt ovat Kalinille tärkeitä. Niissä yhdistyvät ikivanha lasi, värit ja muodot sekä jokin syvempi: tunne siitä, kytkeytyy osaksi jotain itseä suurempaa.
Konservointityön alussa Kalin menee aina ensin yksin kirkkoon, josta maalaus on.
– Istun siellä ja hiljennyn. En ole muuten kauhean uskonnollinen, mutta se hetki vie rauhan ja pyhän äärelle. Tunnen, että olen yksi lenkki pitkässä ketjussa, liityn pitkään käsityöläisten janaan. Niinä hetkinä tunnen jonkinlaisen pyhyyden ja kiitollisuuden, olen liitettynä johonkin suurempaan, hän sanoo.
Kalin on konservoinut esimerkiksi Nauvon ja Sauvon keskiaikaisten kirkkojen lasimaalaukset sekä Loviisan kirkon lasimaalaukset.
Kirkkotöitä tehdessään hän on paljon yksin.
Läsnä ovat vain hän, lasi, intuitio ja kaikki se, mitä konservoitava työ kantaa mukanaan.
Sillä lasimaalaus kantaa mukanaan paljon.
– Kun restauroin Nauvon keskiaikaisen kirkon kuusisataa vuotta vanhoja lasimaalauksia, ensimmäisenä tuli vastaan niiden tuoksu. Siinä oli nokea, piipputupakkaa. Lasimaalauksiin olivat tiivistyneet kaikkien satojen vuosien tuoksut, elämä.
Ennen työhön ryhtymistä Kalin perehtyy kirkkoon, aikakauteen, merkityksiin, arkkitehtuuriin, sukeltaa syvälle aiheeseen.
– Otan selvää ajasta. Tutkin kirkon rakentamisaikaa, arkkitehtuuria ja sen ajan historiaa, kuvittelen senaikaista elämää.
Ja maalaukset tulevat vastaan, imaisevat mukanaan, toiseen aikaan, toiseen maailmaan.
Valo herättää värit
Lasimaalaukset ovat kirkkojen ydintä. Ne luovat tilaan upean valon ja tietynlaisen tunnelman.
– Kirkkojen alttari on usein itään päin, kirkkoa suunniteltaessa on mietitty, missä suunnassa aurinko on milloinkin ja haluttu jumalanpalveluksen aikaan paras mahdollinen valo, Kalin kertoo.
Myös lasimaalausten värit heräävät henkiin valon myötä.
– Lasi tarvitsee valoa päästäkseen täyteen loistoonsa, käsityönä valmistettu lasi on tehty aina samalla tavalla, Kalin sanoo.
Värit myös kantavat mukanaan symboliikkaa. Esimerkiksi valkoinen on ilon, kiitoksen, puhtauden ja autuuden väri. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli, jota käytetään kirkkovuoden suurissa juhlissa.
Liturgisia värejä on Suomen luterilaisen kirkon kirkkovuodessa viisi: valkoinen, vihreä, punainen, violetti/sininen ja musta.
– Joskus pohdin myös, miksi joku aiempi tekijä on valinnut tiettyyn kohtaan vaikka juuri tietyn rubiininpunaisen, Kalin kertoo
Vanhoilla kirkkojen lasimaalauksilla on ollut myös käytännön funktio. Ne kertovat Raamatun tarinoita. Aikana, jolloin kirkkoväki ei välttämättä osannut lukea, maalaukset viestivät tärkeistä tapahtumista ja arvoista. Niissä näkyy Raamatun henkilöitä, enkeleitä ja tapahtumia.
Alkuperäisen jäljillä
Kirkkojen konservointityöt ovat toisinaan isoja projekteja. Lasimaalaukset valmistellaan purkuun, pakataan ja kuljetetaan työhuoneelle. Työ kestää muutamista kuukausista toisinaan jopa muutamaan vuoteen.
Ennen maalausten tuloa konservoitavaksi Kalin on tutkinut taustaa ja aikakautta, mennyt paikan päälle, kuvannut maalaukset ja katsonut, missä kunnossa ne ovat. Museoviraston, tilaajan ja työryhmän kanssa käydään myös läpi koko konservointiprosessi ja mietitään pitkin työn etenemistä eri vaihtoehtoja työn toteutukselle.
Jo vanhojen lasisten arvomaalausten kuljettaminen konservoitavaksi on oma juttunsa.
– Kun kunto on selvillä, tehdään kuljetus- tai jopa reittisuunnitelma. Tämän jälkeen maalaus puretaan, pakataan ja kuljetetaan konservoitavaksi. Jos rikkoutunut lasipala on syytä vaihtaa, etsin vastaavaa lasia varastostani tai lasitukuista. Toisinaan rakennan lasin pinnan kokonaan itse, ja sitten tarvittaessa maalaan ja poltan lasin pintaan kiinni vanhoilla lasinmaalaustekniikoilla kopioiden tarkasti alkuperäisen maalaajan kädenjälkeä. Kun työ on valmis, se taas kuvataan, pakataan, kuljetetaan takaisin ja asennetaan paikoilleen, Kalin kertoo.
Ja kun kaikki on takaisin paikoillaan, Kalin menee taas kirkkoon, yksin, istuu hetken.
Valkoisen syviä merkityksiä
Kalin on tehnyt myös muunlaista, muun muassa uniikkeja, kirkollisia töitä.
Pari vuotta sitten häntä pyydettiin suunnittelemaan japanilaiseen katoliseen kirkkoon kastemalja. Se tuntui kunnialta.
Tarvittiin taustatutkimusta, intuitiota, oivallusta ja kädentaitoja.
Syntyi moderni malja, jolla on syviä merkityksiä.
– Suunnittelin modernin työn, mutta sain siihen liitettyä kasteen merkitystä kuvaavia asioita. Perehdyin ensin siihen, mitä kaste katolilaisille tai meille evankelis-luterilaisille merkitsee; kasteessa isä-poika-pyhä henki -kolmiyhteys ottaa lapsen seurakunnan huomaan. Halusin merkityksen näkyvän työssäkin. Suunnittelin kastemaljaan koivuisen kolmiojalan, josta nousevat syvää maljaa kannattelevat metalliset jalat. Siinä näkyi kolmiyhteys. Maljasta halusin valkoisen, kirkkaan, kuvaamaan turmeltumatonta lasta, hän kertoo.
Valkoinen oli värinä Kalinille tärkeä.
– Ajattelin, että kastemalja ei voi olla kuin valkoinen, mikä kuvaa pyhyyttä. Minusta lapsi on kirkas syntyessään, saa jotenkin värit vasta myöhemmin. Ensin on valkoisuus, puhtaus.
Lasitaiteilijan unelma
Sekä konservointi- että uniikkityöt syntyvät Kalinin omassa lasipajassa Kouvolan lähellä, Iitissä.
Iittiin Kalin muutti perheineen seitsämäntoista vuotta sitten, miehensä kotitilalle. Elämä vei. Taakse jäi vanha Porvoo, jossa Kalin oli asunut ja pyörittänyt omaa putiikkia, ja Porvoota hän ajattelee pienellä haikeudella vieläkin.
Alun perin Kalin on Imatralta, ja puheessa kuuluu vielä mie ja sie.
– Minulla on karjalaiset juuret. Ajattelen, että elämä vie, erilaiset työt, kirkkotyöt ja muutkin, vain tulevat elämääni. Olen aika avoin uudelle, annan elämän viedä ja tartun erilaisiin mahdollisuuksiin. Ehkä se on sitä karjalaisuutta, hän nauraa.
Alun perin hän innostui lasista 90-luvun alussa ystävän innoittamana.
– Opiskelin Turussa rakennuskonservointia, ystäväni oli tehnyt lopputyönsä Taideteolliseen lasimaalauksena. Kysyin neuvot ja menin Helsinkiin hankkimaan kaiken tarvittavan lasin perustekniikoihin. Lasi oli alkanut kutsua. Kävin ensin Limingan taidekoulussa oppimassa perustyöskentelyä lasimaalauksista, sitten vaihdoin lennossa lasia opiskelemaan.
Nyt elämä on tiiviisti Iitissä. On koti, perhe, oma lasipaja ja myös oma lasivarasto, yhdenlainen lasitaiteilijan unelma.
– Jokunen vuosi sitten sain ostaa helsinkiläisen Salomo Wuorion 1890 perustaman koristemaalausliikkeen koko lasivaraston, jossa on valtava määrä suupuhallettua antiikkilasia. Se oli uskomatonta. Jos minulla on synkkä päivä, katson näitä valtavan upeita lasilevyjä, vanhimmat niistä saattavat olla jopa sata vuotta vanhoja. Ne ovat suupuhallettua ranskalaista antiikkilasia, mukana on myös mittava kokoelma eri vuosikymmeniltä lasimaalauksia. Niiden sävyt ja värit ovat upeita, hän sanoo.
Syvälle aiheeseen
Kalinin omat uniikkityöt alkavat aiheesta, väristä tai ideasta. Sitten hän sukeltaa aiheeseen sisään. Tutkii, pohtii.
– Lasi on siinäkin mielessä kiehtovaa, ettei se koskaan ole täysin hallittavissa, mukana on aina pieni yllätys. Vaikka olen tehnyt tätä jo pitkään, on aina hienoa avata uuni ja nähdä, mitä on syntynyt.
Monen työn taakse kätkeytyy pohdintaa elämästä, ihmisyydestä.
– Menen usein niin syvälle aiheeseen, että työ jotenkin syntyy siitä. Haluan kuvata töissäni ihmisten välistä kanssakäymistä ja elämää, mietiskelen niihin liittyviä asioita paljon.
Yhdessä uniikkityössä on pieniä erivärisiä lasineliöitä, joita pitävät yhdessä ohuet rautalangat. Jokainen neliö on erilainen, omansa.
– Ajattelen, että lasineliöt ovat kuin me ihmiset. Jokainen on erilainen, ne ovat mikä mitenkin vinksallaan, erivärisiä, omituisiakin, mutta pitävät toisistaan kiinni, kannattelevat toisiaan. Ajattelen, että niin meidän ihmistenkin pitäisi olla, että oli vieruskaveri millainen vain, vikoineen päivineen, otetaan kiinni ja kannatellaan.
Kalin käyttää myös erilaisia tekniikoita. Hän maalaa, hiekkapuhaltaa, tekee perinteisiä tekniikoita, sulattaa lasia ja puhaltaa pieniä lasihelmiä. Erityisen rakas hänelle on ranskalainen páte de verre, ohutseinäinen lasimurskaveistostekniikka, jolla syntyy ohuenohuita, pitsimäisiä töitä.
– Jokainen páte de verre -työ on uniikki, sillä valmiin työn saa pois muotista vain rikkomalla muotin. Se on kiehtovaa.
Kalinin käsissä on syntynyt muun muassa venetsialaisten karnevaalinaamioiden tyylisiä páte de verre -naamioita.
Naamioiden symboliikka kiehtoo häntä.
Ne toisaalta mahdollistavat, toisaalta peittävät.
– Venetsiassa eri säädyt eivät voineet seurustella keskenään. Mutta naamiaisaikana saattoi kohdata yli luokkarajojen, pappi saattoi mennä vaikka tanssimaan. Toisaalta moni meistä on piilossa arkinaamionsa takana. Toiminne eri rooleissa, naamioissamme. On hienoa jos on joku joka haluaisi katsoa naamion taakse, nähdä ihmisen sen takana tai kuulla, millainen tarina naamion takaa löytyvällä ihmisellä voisi olla kerrottavana.
Iitissä ilta on hämärä ja hiljainen. Kalin ajattelee lasin tuntua, värejä, kuultoa, vuosisatoja, kirkkoja, rauhaa, pyhyyttä. Lasista on kasvanut maailma.
Teksti: Leena-Kaisa Laakso
Kuvat: Tuula Lukić
Marjut Kalin osallistuu Ornamon Design Joulu -myyntitapahtumaan Porvoon Taidetehtaalla 27.-28.11. ja Helsingin Kaapelitehtaalla 4.-6.12.
Lue lisää: Ornamon Design Joulu 2021
Tutustu Marjut Kalinin kotisivuihin: Lasipaja Marjut Kalin
