Joulunvietto on vuodenaikaiskalenterissa sijoittunut alun perin talvipäivänseisaukseen, jolloin yö on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmällään ja jonka jälkeen valoisan ajan osuus alkaa vähitellen taas lisääntyä.
Tähtitaivaan tutkiminen ja avaruuden äärettömyyden ihmettely ovat kuuluneet ihmisluontoon ammoisista ajoista alkaen. Jo kaukaiset, luonnonrytmin mukaan eläneet esi-isämme tarkkailivat kuunkiertoa ja loivat havainnoistaan ensimmäisiä kalentereita. Varhaisin arkeologinen löytö, joka viittaa kuukalenteriin, on tehty Ranskassa. Luunkappaleelle tehdyt merkinnät on ajoitettu noin 30 000 vuoden taakse.
Taivaankappaleiden liikkeet yhdistettiin elämänkiertoon, vuorovesiin, sadekausiin ja muihin luonnonilmiöihin. Merkittäviä siirtymäaikoja alettiin viettää erilaisin riittimenoin. Näitä ”taivaallisia” käänteitä ovat keskitalven ja keskikesän seisauspäivä, aivan kuten kevään ja syksyn tasauspäivä, jolloin arkikielellä sanottuna päivä ja yö ovat yhtä pitkiä.
Muinaisen roomalaisen kalenterin mukaan talvipäivänseisaus oli 25. joulukuuta, jolloin vietettiin Saturnalia-juhlien jälkeen Voittamattoman auringon päivää. Kuukauden latinankielinen nimi oli december, tarkoittaen kymmenettä kuukautta, kun vuosi alkoi Martiuksesta (maaliskuusta) eli Mars-jumalalle omistetusta kuukaudesta.
Kristuksen syntymäjuhlana joulukuun 25. päivää alettiin viettää 300-luvulla, jolloin Euroopassa oli käytössä roomalaisilta periytynyt juliaaninen kalenteri. Vuosisatojen aikana juliaanisen kalenterin epätarkkuudet johtivat siihen, että ero todellisiin vuodenaikoihin oli kasvanut siten, että esimerkiksi talvipäivänseisauksen hetki oli keskiajalla 13. joulukuuta. Päivää alettiin katolisessa kirkossa viettää Pyhän Lucian muistojuhlana. Kuten Kristuksen syntymäjuhlan, myös Lucia-juhlan syvin ajatus on hyvän voitto pahasta, valon voitto pimeydestä – aivan kuten pisin yö taittuu uudeksi, edellistä vähän pidemmäksi päiväksi.
Antiikin ajan tiedemiesten Aristoteleen ja Ptolemaioksen kehittämä maakeskinen maailmankuva hallitsi Euroopassa läpi koko keskiajan. Vaikka astronomia eli tähtitiede on todennäköisesti lääketieteen ohella maailman vanhin tiede, niin ajatus maan kiertämisestä auringon ympäri hyväksyttiin Euroopassa osittain vasta 1500-luvulla. Samalla vuosisadalla siirryttiin juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen ja kesä- ja talvipäivänseisaukset saatiin kalenterissa oikeille kohdilleen.
Nykyään juliaaninen kalenteri on 13 vuorokautta gregoriaanista jäljessä. Monet ortodoksikirkot seuraavat perinteissään juliaanista kalenteria, siksi esimerkiksi Venäjällä joulua vietetään 7. tammikuuta. Suomen ortodoksikirkko juhlistaa joulua 25. joulukuuta.
Talvipäivänseisaus on vuosittain 21. tai 22. joulukuuta, mutta joulupäivä on jo niin vakiintunut, ettei sen siirtämistä perinteiselle astronomiselle paikalleen ole vakavasti edes harkittu. Vuonna 2016 päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla keskiviikkona 21. joulukuuta klo 12.44 Napapiirin pohjoispuolella aurinkoa ei näy horisontin yläpuolella lainkaan. Eteläisellä pallonpuoliskolla eletään valoisinta aikaa, johon me puolestaan teemme matkaa seuraavat puoli vuotta juhannukseen asti – tai tarkalleen sanottuna kesäpäivänseisaukseen asti.
Joulun tähti
Matteuksen evankeliumissa kerrotaan itämaan tietäjistä, jotka lähtivät seuraamaan kirkasta tähteä. Tähti oli tietäjille ennusmerkki luvatusta Messiaasta ja se johdatti heidät Betlehemiin vastasyntyneen Jeesus-lapsen luo.
Myöhemmin kristityt alkoivat laskea vuosiluvut alkaen Jeesuksen syntymästä, mutta nykyään Jeesuksen syntymän ajankohtana ei pidetä aikoinaan määriteltyä vuotta 0 ja asiaa on pyritty selvittämään itämaan tietäjien ja tähtitaivaan ilmiöiden avulla.
Yksi suosituimmista teorioista sijoittaa Jeesuksen syntymän vuoteen 3 tai 2 ennen ajanlaskun alkua. Tämä perustuu tutkimuksiin, joiden mukaan tuolloin Jupiter kohtasi Venuksen kaksi kertaa kymmenen kuukauden sisällä, ohitti kolme kertaa Leijonan tähtikuvion kirkkaimman tähden, Reguluksen, tehden kerran sen yllä silmukan. Sen jälkeen Jupiter liikkui aamutaivaalla tähtien joukossa kohti länttä ja pysähtyi muihin tähtiin nähden Betlehemin yläpuolelle. Jupiterin suunnanmuutos ja kulku länteen vei näissä laskelmissa kolme kuukautta, suunnilleen saman ajan, joka arvioidaan kameleilla matkustaneilta vieneen Persiasta Betlehemiin. Suosittuja tähtitieteellisiä selityksiä Betlehemin tähdelle ovat myös pyrstötähti tai supernova.
Teksti: Tuula Lukic
Teksti on julkaistu Porvoon JouluTaika -lehdessä vuonna 2013. Tuolloin talvipäivänseisaus oli lauantaina 21.12. klo 9.11 ja täysikuu loisti joulukuussa yöllä 16./17.12.2013. Etelä-Suomessa se kohosi 49° korkeudelle.
Vuonna 2016 täysikuu loisti yöllä 13./14. ja 14./15.12. Se kulki Härästä Orionin pohjoisosien kautta Kaksosiin ja kohosi Etelä-Suomessa 46° korkeudelle.
Vuonna 2017 talvipäivänseisaus oli torstaina 21.12. klo 18.28.
Vuonna 2018 talvipäivänseisaus oli lauantaina 22.12. klo 0.23.
Vuonna 2019 talvipäivänseisaus on sunnuntaina 22.12. klo 6:19. ”Tällöin Aurinko on Suomesta katsottuna alimmillaan Jousimiehen tähdistössä ja 23 astetta taivaanpallon ekvaattorin eteläpuolella. Päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään Pohjoisella pallonpuoliskolla. Etelä-Suomessa Aurinko nousee keskipäivällä etelässä ollessaan vain 7 asteen ja Oulussa 2 asteen korkeudelle. Kuun läpimitta on noin puoli astetta. Utsjoella Aurinko on keskipäivällä pari astetta horisontin alapuolella.” ursa.fi
Vuonna 2020 talvipäivänseisaus on 21. joulukuuta kello 12.02 ja vuonna 2021 samana päivänä kello 17.59.
Lähteet: