Hyvärinen: Yksinäinen

Hyvärinen: Yksinäinen

Joulupukin postitoimistoon saapuu loputtomana tulvana kirjeitä, joissa esitetään monenlaisia toiveita. Kaikkia toiveita Joulupukki ei pysty toteuttamaan, mutta hän yrittää parhaansa mukaan ilahduttaa jokaista se on hänen elämäntehtävänsä. 

Kerran Joulupukki sai tällaisen kirjeen Hilla-nimiseltä tytöltä: 

Hei Joulupukki 

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa, mutta en ole uskaltanut. En tiedä, voitko toteuttaa toivettani, mutta toivon vain yhtä asiaa: tahtoisin saada ystävän. 

Minulla ei ole yhtään ystävää. Minulla on äiti ja isä ja olen heistä kiitollinen. Mutta se ei ole sama asia. 

Katselen sivusta kun muut leikkivät yhdessä. Vaikka haluaisin, en uskalla mennä mukaan, eikä kukaan pyydä minua. 

Onko minussa jotain vikaa? En halua olla enää yksinäinen. Voisitko auttaa? 

Terveisin, 

Hilla 

      Suuria kyyneliä vieri Joulupukin poskille. Hänen oli pakko istuutua punaiseen nojatuoliinsa ja itkeä. 

      Hetken päästä Joulupukki otti taskustaan suuren, tonttukuvioin koristellun nenäliinan, pyyhki kasvonsa ja nousi päättäväisenä ylös. Hän kutsui luokseen etevimmät tontut ja yhdessä he ryhtyivät työhön. Joulupukki halusi koko sydämestään auttaa ja ilahduttaa Hillaa jollakin erityisellä tavalla. 

     Jouluaaton lähestyessä Joulupukki alkoi kuitenkin olla epätoivoinen, sillä hän ei lukuisista tonttupalavereista huolimatta ollut löytänyt tyydyttävää ratkaisua Hillan ongelmaan. 

     Hän pelkäsi, että tyttö pettyisi ja tämän sydän särkyisi. Mutta matkaan oli lähdettävä. Kaikki muutkin lapset odottivat lahjojaan. 

     Vähitellen kauniit maisemat, lasten riemu, kotien lämmin tunnelma ja kirkoista kantautuvat hartaat sävelet kevensivät Joulupukin mieltä hieman. Mutta Hillan kotia lähestyttäessä hänen sydämensä alkoi tuntua taas raskaalta. 

     Jouluyön ollessa pimeimmillään Joulupukki pysähtyi kauniille metsäaukealle juottamaan poroja ja verryttelemään jalkojaan. Yhtäkkiä hänen tarkat korvansa tavoittivat pienen, valittavan äänen. Ääni vaikutti kuuluvan pienen kuusen juurelta. Joulupukki kyykistyi varovasti kurkistamaan oksien alle. 

     Puun juurella makasi pieni koira. Se vapisi vilusta ja pelosta. Joulupukin eläinrakas sydän sykähti. Hän istuutui lumeen ja alkoi jutella rauhallisella äänellä. Hän kaivoi taskustaan pieniä piparin muotoisia koiranherkkuja, joita antoi toisinaan koiralleen Himmelille. 

     Koira tarkasteli punanuttuista miestä. Viimein se keräsi rohkeutensa, otti muutaman askeleen lähemmäs ja nuuski Joulupukin kädessä olevia herkkuja. Se nappasi nopeasti yhden ja pakeni kauemmas syömään. Sitten se haki hieman rohkeammin toisen ja kolmannenkin. 

     Kun koira ei enää pelännyt, Joulupukki nosti sen takkinsa sisään lämmittelemään. Pian koira huokaisi syvään ja nukahti. Joulupukki palasi rekensä luokse ja matka jatkui. 

    Jonkin ajan kuluttua tultiin Hillan kodin luo. Jätettyään tytön lahjan kauniisti koristellun joulukuusen alle Joulupukki ei voinut olla kurkistamatta tytön huoneeseen. Hilla oli käpertynyt tiukasti peiton alle ja nukkui sikeästi. Tonttulakki oli valahtanut tyynylle. 

     Pieni koira oli nukkunut tuhisten Joulupukin parran alla. Nyt se heräsi, työnsi päänsä esiin, nuuhki ilmaa ja katseli uteliaana ympärilleen. Joulupukki oli jo sulkemassa ovea, kun koira kiemurteli pois takin sisältä ja livahti ovenraosta huoneeseen.  

     Koira vingahti ihan hiljaa, otti muutaman askeleen kohti tytön sänkyä ja kääntyi katsomaan Joulupukkia kiinteästi silmiin. 

     “Haluaisitko jäädä tänne?” Joulupukki kysyi kuiskaten. 

     Koiran häntä alkoi heilua kiivaasti ja sen silmät säihkyivät.  

     Joulupukki sitoi koiran kaulaan rusetin punaisesta silkkinauhasta ja kirjoitti pienen kortin, jonka pujotti nauhan alle. 

   “Oletko varma tästä?” hän kysyi vielä. 

     Vastaukseksi koira kömpi joulukuusen alle ja asettui kerälle lahjojen keskelle.  

     Hilla heräsi aamulla aikaisin. Hän muisti heti mikä päivä oli ja Sydän pamppaillen hän hiipi olohuoneeseen. 

     Lahjat oli aseteltu kuusen alle kuten aina ennenkin. Mutta mitä ihmettä? Hilla pysähtyi hämmästyneenä tuijottamaan lahjakasaa, joka näytti liikkuvan. Sitten yksi paketti vierähti sivuun ja sen takaa tuli näkyviin pienen punaruskean koiran pää. 

     Seuraavana vuonna Joulupukki sai taas kirjeen Hillalta. 

Rakas Joulupukki 

Kiitos kiitos kiitos! Sain parhaan mahdollisen lahjan! 

Pidän valtavasti riisipuurosta ja manteleiden etsimisestä, joten annoin koiralle nimeksi Manteli. Se on paras ystäväni ja aina valmis leikkimään kanssani. 

Mantelin kanssa olen uskaltanut lähteä myös ulos tapaamaan muita lapsia. Nyt 

minulla on jo monta ystävää! 

Iloisin terveisin, 

Hilla 

 

Miia Hyvärinen

Youtube video: https://www.youtube.com/watch?v=jYrxdRRyIfQ&t=8s