Joulupukkeja ja heidän tapaisiaan henkilöitä ei tietenkään ole ollut vain yksi, vaan monta ympäri maailmaa. Täällä pohjolassa asusti Kekripukki suurine sarvineen, josta myöhemmin tuli Joulupukki. Hän muutti sittemmin asumaan Korvatunturille apulaistensa, tonttujen, kanssa. Hän ei käy koskaan Korvatunturin itäisimmällä huipulla, sillä se kuuluu Venäjälle ja venäläisillä on oma Pakkasukkonsa. Joulupukin ja Pakkasukon kerrotaan tehneen sopimuksen, jonka mukaan he eivät astu toistensa maaperille. Pukki ja Ukko nimittäin tuntevat parhaiten minkälaisista lahjoista oman maan kansalaiset pitävät, joten he näkevät, että se on kaikkien parhaaksi, varsinkin pienten lasten. Tosin erityisluvalla ja vitkastelematta joulupukki käy nopeasti jakamassa lahjat Venäjän suomalaisille ja Pakkasukko Suomen venäläisille, jos he niin toivovat.
Rooman keisarikunnan alueella, nykyisen Lounais-Turkin muinaisessa Myran kaupungissa asui piispa Nikolaus. Hänestä tuli sittemmin pyhimys, sillä hän antoi omaisuudestaan kaikkein köyhimmille, erityisesti lapsille. Seuraava pieni tarina kertoo hänestä. Minulla ei ikävä kyllä ole kirjallisia lähteitä kyseisistä tapahtumista. Tarina on kulkenut suvussani lähes kaksi tuhatta vuotta suullisena perintönä. Satun nimittäin olemaan suorassa sukulinjassa Pyhän Nikolauksen läheisimpään ystävään Vitalis Markopoulokseen. Hän kertoi tämän tarinan lapsilleen, he heidän lapsilleen ja lopulta se on kulkeutunut minulle.
Tarinani sijoittuu joulukuun 5. päivän iltaan vuonna 299, jolloin Nikolaus lähti lumisena iltana kuljeskelemaan pitkin tienvarsia ja katselemaan, onko kaupungilla apua tarvitsevia. Tuona iltana Myrassa oli kylmä ja pyrytti lunta enemmän kuin koko Nikauksen ja Markopolouksen elämän aikana yhteensä. Tästä johtuen Nikolaus oli pukenut ylleen lämpimät harmaat lampaanvillahousunsa, paksun vihreän takkinsa ja punaisen pellavaisen myssynsä, johon hänen tyttärensä oli ommellut pienen kulkusen. Lunta pyrytti niin paljon hänen kasvoilleen, että näytti pian siltä kuin hänellä olisi ollut tuuhea vitivalkoinen parta, aivan kuten hänen kollegallaan ja kaukaisella serkullaan Joulupukilla. Molempien kaverusten paksut silmälasit olivat vielä paksumman lumikerroksen peitossa. Jotkut väittävät, että silmälasit keksittiin vasta 1200-luvun lopulla tämän päivän Italiassa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä sekä Pyhä Nikolaus että meidän oma Joulupukkimme käyttivät silmälaseja jo paljon tätä aikaisemmin.
Kävellessään Vitalis Markopouloksen kanssa lumista tietä hän mietti, että olipa hyvä että heillä oli jaloissaan lämpimät nahkasaappaat. Hän tiesi, että toisilla ei ollut laisinkaan kenkiä, ei edes sukkia. Tästä syystä hän osti vielä auki olevasta pienestä puodista usean parin pieniä sukkia. Hän mietti hetken ja osti vielä taskut täyteen makeisia.
Heidän ohittaessaan köyhälistön korttelia, hän näki kun sisällä neljä pientä lasta nukkui lattialla ilman peittoa ja lämpimiä vaatteita. Takassa paloi sentään tuli. Nikolaus hiipi hiljaa lukitsemattomasta ovesta sisään. Onneksi lumi vaimensi askelia niin, että kukaan ei herännyt. Lumi oli myös tukkinut hatussa olevan kulkusen, joten sekään ei kilkattanut. Nikolaus asetti neljä paria sukkia roikkumaan takan reunalle. Niihin hän sujautti pari hopeakolikkoa ja juuri ostamiaan makeisia. Sitten hän hiipi pois.
Pian Nikolaus ja Markopoulos ohittivat vielä köyhemmän talon. Tultakaan siellä ei ollut takassa. Nikolaus yritti mennä sisään ovesta, mutta ovi oli lukossa. Mikä siis neuvoksi? Hän kiipesi katolle, laskeutui savupiipusta alas ja antoi talon lapsille samat lahjat kuin edellisessäkin paikassa.
Lumipyry vain sankkeni heidän kierrellessään kaupungin laitamia. Erään talon ikkunat olivat niin likaiset, että Nikolaus ja Markopoulos eivät nähnyt tarkasti mitä sisällä oli. Nikolaus pyyhki huolellisesti lumet pois silmälaseistaan, mutta ei edelleenkään nähnyt mitään. Sitten hän pyyhki lumet myös Markopouloksen silmälaseista ja asetti myös ne omille silmilleen. Katsellessaan kaksien lasien läpi, hän näki vihdoinkin sisälle talon harmaista ikkunoista. Nikolaus kohtasi erittäin ankean näyn: tämän talon lapset nukkuivat talon pöydillä, sillä sänkyjä ei tässäkään talossa ollut ja lattianrajassa kävi ilmeisesti kylmä viima. Nikolaus yritti käydä sisään ovesta, mutta se oli lukossa. Talon takassa ei palanut tuli, mutta kun hän kiipesi katolle, hän huomasi, että lumi oli tukkinut savupiipun, joten siitäkään ei päässyt sisään. Hän katseli katolta ympärilleen ja huomasi tuuhean puun talon vieressä. Nikolaus alkoi asetella joulusukkia puun oksille ja laittoi niiden sisälle erityisen paljon lahjoja. Tästä kehittyi perimätiedon mukaan joulukuusen perinne.
Nikolauksen asetellessa lahjoja puun oksille, eräs talon lapsista heräsi, astui ulos paljain jaloin ja kysyi:
”Miksi sinä laitat sukkia roikkumaan meidän puuhumme?”
”Nämä ovat joulukoristeita. Eikö näytäkin hienolta, kun eriväriset koristeet roikkuvat puun oksilla?”
”Kylläpä näyttävät kauniilta. Oletko sinä joulun tuoja?”, kysyi lapsi.
”Niin taidan olla. Ja lupaan tuoda lahjoja ensikin vuonna!”
Lapsi hymyili kiitollisena ennen kuin juoksi sisälle taloon lumihiutaleiden jatkaessa leijailua alas taivaalta.
Juhani Mailasalo