Olipa kerran joulu. Kissa nimeltä Kinuski ja yksisarvinen nimeltä Sateenkaari ja kilpikonna nimeltä Toffee päättivät viettää sen yhdessä. Mutta ilkeä pääsiäisnoita halusi tuhota koko joulun, koska hän halusi, että pääsiäinen olisi kaikista suosituin juhla.
Noita tiesi, että yksisarvisella oli taikavoimia. Yksisarvinen osasi teleportata itsensä toisiin paikkoihin. Noita aikoi ryöstää yksisarvisen ja kirota sen niin, että yksisarvinen teleporttaisi itsensä jouluaattona kaikkiin koteihin ja ryöstäisi lasten lahjat.
Kun yksisarvinen nukkui, noita lensi hiirenhiljaa luudallaan paikalle ja tunki yksisarvisen säkkiin. Säkin taikakangas esti yksisarvista teleporttaamasta itseään pois säkistä. Linnassaan Pääsiäissaarella noita juotti yksisarviselle taikajuomaa huijaamalla, että se oli vettä. Niin noita sai yksisarvisen valtaansa.
Kissa ja kilpikonna etsivät yksisarvista kaikkialta, mutta eivät löytäneet tätä mistään. He kiersivät koko maapallon, mutta yksisarvista ei löytynyt. He päätyivät Afrikkaan ja tapasivat korkeakaulaisen kirahvin. Kirahvi osasi kertoa, että oli nähnyt noidan lentävän luudalla iso säkki kyydissään ja säkin suusta pilkotti sarvi. Kissa ja kilpikonna arvasivat, että se kuului yksisarviselle.
Kissa otti kilpikonnan selkäänsä, koska kilpikonna oli hidas, ja he lähtivät pääsiäisnoidan luo Pääsiäissaarelle. Kun he kohtasivat meren, he tekivät vaihdon. Kilpikonna ui ja kissa istui kilpikonnan selässä, koska kissa inhosi vettä.
Kissa ja kilpikonna tiesivät saapuneensa noidan linnan luo, kun he huomasivat suklaisen kanuunan. Koko linna oli tehty suklaamunista. Kissa ja kilpikonna söivät reiän linnan seinään ja pääsivät sisään linnaan. He löysivät yksisarvisen, joka totteli vain noitaa, eikä halunnut enää olla heidän ystävänsä, koska oli juonut taikajuomaa.
Kissa ja kilpikonna uhkasivat kertoa joulupukille, kuinka ilkeä noita oli, ellei noita valmistaisi kumousjuomaa yksisarviselle. Tontut kuulivat tämän linnan ikkunan takaa ja soittivat heti joulupukille. Joulupukki ja porot saapuivat reellä paikalle. Reki oli täynnä lahjoja, koska oli jouluaatto.
Noita pelästyi joulupukkia ja joulupukki käski noitaa heti tekemään kumousjuoman. Noita totteli ja yksisarvinen palautui ennalleen. Kissa, yksisarvinen ja kilpikonna pääsivät joulupukin reen kyydissä takaisin kotiin. He saivat reestä paljon lahjoja. He avasivat kaikki lahjat ja kiittivät joulupukkia niistä. Yhdessä he alkoivat leikkiä leluilla ja joulupukkikin jäi hetkeksi leikkimään heidän kanssaan.
Kissa, yksisarvinen ja kilpikonna valitsivat yhden leluistaan, junaradan, ja pyysivät, että joulupukki veisi sen noidalle, että noitakin ilostuisi. Joulupukki lähti heti matkaan. Sen pituinen se.
Vivian Ansas, 8v