Oli tavallista lämpimämpi joulu, ja joulupukin porot hädin tuskin selvisivät yläilmojen lämpövirtojen ristiaallokossa. Eiväthän he olleet tottuneet lämpöön jouluna, ja nyt heidän oli lennettävä tuhansia kilometrejä merten halki. Joulupukki ymmärsi porojen ongelman, ja lopulta tajusi laskeutua pienelle saarelle meren tummien aaltojen keskelle. Porot lysähtivät maahan lepäämään ja joulupukki havaitsi etäältä nousevaa savua.
Talo ei ollut suuri, ja suurin osa pihasta oli lumen ja loskan peittämä. Joulupukki ei uskonut, että talossa asui lapsia, mutta voisihan hän olla väärässäkin. Hän ei ollut varma, kuinka hänen pitäisi lähestyä taloa, sillä hän ei tiennyt kuinka vieraanvaraisia asukkaat olivat. Hän tarkisti kartan monta kertaa ja vielä kaikki ulottuvuudetkin, mutta ei vain löytänyt kyseistä saarta mistään.
Joulupukki harkitsi sitä, että olisi vain levähtänyt hetken ja jatkanut sitten matkaa, mutta hänen uteliaisuutensa veti häntä kohti uutta ja tuntematonta. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli törmännyt paikkaan, jossa hän ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Hän ei myöskään ymmärtänyt miten yksikään paikka oli voinut jäädä huomaamatta häneltä, olihan hän kuitenkin joulupukki, ja kuka ikinä talossa asuikin, oli jäänyt ilman lahjoja ja jouluntaikaa.
Joulupukki koputti monta kertaa, mutta turhaan. Himmeistä valoista ja savupiipusta nousevasta savusta huolimatta talo tuntui autiolta. Hän astui varoen sisään, ja yllätykseksensä ei nähnyt joulukuusta, ei jouluvaloja, ei lahjoja, ei koristeita, ei jouluruokia, ei keksejä, vain repaleisia ja kuluneita kalusteita, jotka eivät hohkanneet joulun lämpöä ja tunnelmaa. Ensimmäistä kertaa koskaan hän tunsi jouluntaian puuttuvan kokonaan. Hän mietti, kuinka kukaan ikinä voisi viettää joulua tällaisessa paikassa.
Talon tyhjyyden tunnusta huolimatta joulupukki huomasi pienen pojan seisovan portaiden yläpäässä. ”Missä vanhempasi ovat?” joulupukki kysyi mahdollisimman lempeästi ja ystävällisesti. Poika ei vastannut mitään, ainoastaan tuijotti pukin jalkoja. Pukki katsoi poikaan, jalkojaan ja vielä kerran poikaan. ”Pidätkö sukistani?”, Joulupukki kysyi naurahtaen, mutta poika oli totinen. ”Otit kenkäsi pois ja kastelit märillä sukillasi lattiamme”, poika sanoi väsyneenä. ”Oi anteeksi, en ollenkaan huomannut”, pukki vastasi nolosti. ”Ripusta sukkasi takan ylle, muiden viereen kuivumaan”, poika sanoi ja osoitti takkaa pukin takana. Pukki huomasi rikkinäisin tiilin vuoratun takan, jonka yllä roikkui muutamia sukkapareja. ”Vietätkö joulua?”, Joulupukki kysyi. Poika naurahti ja kääntyi pois, ja pukki oletti, ettei poika ollut koskaan kuullutkaan joulusta.
Joulupukista tuntui tyhjältä ensimmäistä kertaa koskaan jouluaattona. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai ajatella, hän oli hukassa sekalaisten ajatustensa lomassa. Hän yrittämällä yritti saavuttaa joulun tunnelman, mutta turhaan. Yksikään jouluinen ajatus tai tunne ei ollut harmoniassa ympäristön kanssa, eikä edes pukin oman tunnetilan. Hän halusi tuoda joulun pojan luokse, mutta se tuntui mahdottomuudelta, eihän poika koskaan ollut edes kuullut joulusta.
Pitkän miettimistauon jälkeen pukki haki reestä lahjan ja palasi sisälle, mutta poikaa ei näkynyt enää missään. Ei ollut mitään selkeää paikkaa, minne pukki olisi voinut jättää lahjan, ei kuusta, ei tyhjiä pöytiä, ei edes nojatuolia, eikä pukki halunnut jättää sitä mihin vain. Ehkä hän katsoi liikaa tiettyjä yksityiskohtia, jolloin kokonaisuus jäi huomaamatta. Mistä poika voisi todennäköisemmin löytää lahjan? Kaiken harmaan keskeltä joulupukin silmiin osui pukin kirkkaanpunainen sukka, joka roikkui himmeän takkatulen yllä, ja tilaisuus vain odotti käyttäjäänsä.
Lähdettyään hän katsoi ikkunasta, kun poika löysi lahjansa ja ensimmäistä kertaa pukki näki jouluntaian pilkkeen pojan silmäkulmassa, kun poika palasi takaisin yläkertaan. ”Syvällä sisimmässä palava liekki loistaa aina kirkkaammin kuin ulkona roihuava tuli. Vaikka saari oli ehkä maailman epäjoulumaisin paikka, ei joulumaa ole sitä mitä ulkona on, vaan se taika minkä omassa sydämessään tuntee”, pukki mietti hymyillen ja palasi porojen luo jatkaen matkaa kohti uusia jouluntaikoja.
Sara Saarela
Youtube video: https://www.youtube.com/watch?v=u0pOEhaJsBQ