Negrospirituaalin ja heprealaisen musiikin vastavoimia
Golden Gate Quartet, Mahalia Jackson ja monet muut tunnetut gospelmusiikin tulkitsijat olivat Liisa Moliis-Niinisen suosikkeja jo lapsena. Luontevasti monet rakkaat gospelkappaleet löysivät tiensä myös hänen uusimmalle levylleen ”Walk in Jerusalem”, jonka julkistamiskonsertista saatiin nauttia lokakuussa Porvoon tuomiokirkossa.
Uusin levy ei ole aivan sitä, mitä gospelilta odottaa. ”Walk in Jerusalem” yhdistää yllättävällä tavalla Liisan Moliisin kaksi rakkautta – negrospirituaalin ja heprealaisen musiikin. Ne ovat kuin kaksi vastavoimaa, jotka kulkevat käsi kädessä ja kertovat samaa tarinaa.
– Ne kertovat Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta vaikeiden aikojen yli. Myös Mahalia Jackson näki, että gospelmusiikin juuret ovat heprealaisessa musiikissa. Niissä on samaa surumielisyyttä. Vanhat spirituaalit kertoivat ajoista, jotka Israelin kansa on kokenut, Liisa Moliis toteaa.
Kiertueita ja kartanon joulua
Musiikinopettajana Porvoossa työskentelevä Liisa Moliis kasvoi musikaalisessa perheessä, ja kuten hän itse kuvailee, musiikki on hänelle kuin hengitys, kiinteä osa elämää. Ensimmäisen kerran hän vaati pääsyä esiintymislavalle 3-vuotiaana. Sen jälkeen hän on vanginnut kuulijoiden sydämiä kauniilla lauluäänellään niin yksin kuin erilaisissa kokoonpanoissa.
Porvooseen Liisa Moliis muutti reilut kymmenen vuotta sitten – pian sen jälkeen, kun oli valmistunut Jyväskylän konservatoriosta, jossa oli myös tavannut nykyisen puolisonsa Kimmo Niinisen. Liisa tunnetaan täällä muun muassa Esengo-lauluryhmästä, jota hän johti lähes kymmenen vuotta. Joulua edeltävinä viikkoina hän kiertää konsertoimassa Irja Kuisman nykyään johtaman Esengon kanssa lähikuntien kirkoissa.
Liisa Moliis on myös tuttu esiintyjä kotikirkossaan Porvoon Helluntaiseurakunnassa.
– Huomaan, että helluntaikirkossa on maanlaajuisesti meneillään jonkinlainen murroskausi. Nuoremmat sukupolvet haluavat löytää uskon ytimen uudestaan, Liisa pohtii.
– Helluntailaiset eivät ole samalla tavalla sidoksissa kulttuuriperinteeseen kuin evankelisluterilainen kirkko. Olemme kasvaneet tietynlaiseen vapauteen ilman suuria muodollisuuksia, mutta meillekin on syntynyt omia tapojamme, joiden merkitystä nyt käydään läpi. Näyttää siltä, että uusi sukupolvi hakeutuu Raamatun lähtökohtiin ja minun mielestäni se on tässä murroksessa hyvä asia, hän tarkentaa.
Moliis-Niinisen kaksilapsisen perheen jouluperinteisiin on jo pian kymmenen vuoden ajan kuulunut pienimuotoinen, kotoisa konsertointi Haikon kartanossa. Alun alkaen Kimmoa pyydettiin kartanoon jouluksi keikalle, mutta ajatus oli perheenisälle mahdoton. Ratkaisu löytyi, kun koko perhe tuli mukaan ja asettui kartanoon pariksi päiväksi.
– Nuorin lapsemme ei edes tiedä muunlaisesta joulusta. Minun vanhempani ja muitakin sukulaisia on myös aina mukana. Äiti, joka on pianisti, esiintyy kanssamme, Liisa kertoo.
Matka Vanhaan Testamenttiin
Porvoon tuomiokirkossa lokakuussa kuultu konsertti tulee olemaan Liisa Moliisin ohjelmistossa joulun jälkeen. Konserttikokonaisuuteen kuuluu musiikkia, juontoja ja monologia, joiden välityksellä yleisö pääsee eläytymään Vanhan Testamentin maailmaan.
– Valitsin Vanhan Testamentin, koska juutalaiset ovat sydämelläni. Halusin kertoa minun näkökulmani heidän Jumalastaan. En voinut ottaa Uutta Testamenttia, koska juutalaisilla ei sitä ole, mutta halusin näyttää, että Jeesus on jo Vanhassa Testamentissa monissa profetioissa.
Joulun sanoma välittyy länsimaisessa kulttuurissamme pääosin Uuden Testamentin Luukkaan ja Matteuksen Evankeliumien tuttujen tekstien kautta.
– Itselleni oli aikanaan tavattoman vaikea lukea Vanhaa Testamenttia, mutta kun sen kerran otin asiakseni, näköalani Uuteen Testamenttiin avautui aivan uudella tavalla. Huomasin, kuinka vahvasti nuo kaksi kuuluvat yhteen. Uusi Testamentti on vanhemman jatkoa eikä sitä voi ymmärtää ilman Vanhaa Testamenttia.
Vanhan Testamentin Messias-ennustuksista tunnetuimmat ovat Jesajan kirjassa. Miikan kirjassa ennustetaan Messiaan syntymäpaikka Betlehem. Joulu sinänsä ei ole raamatullinen juhla. Juutalaisten perinteessä vuoden kierrossa hanukka osuu kristittyjen joulun kanssa lähinnä samoihin aikoihin.
– Minussa on herännyt kaipaus viettää myös niitä juhlia, joista Vanhassa Testamentissa kerrotaan, kuten lehtimajajuhla eli Messiaan odotusjuhla. Joulu on länsimainen keksintö, se on ihana ja rakas juhla, mutta minua harmittaa, että jouluna Jeesus kutistetaan vain vauvaksi. Minusta on tärkeää muistaa jouluna myös hänen kuolemansa, ylösnousemuksensa sekä paluunsa odotus.
Teksti: Tuula Lukic, kuvat: Sara Lukic
Artikkeli on julkaistu JouluTaika-lehdessä vuonna 2014.
Walk in Jerusalem –levyä voi ostaa www.aikashop.fi ja www.deikauppa.fi
Walk in Jerusalem –levynjulkaisukonsertti Porvoon tuomiokirkossa lokakuussa 2014.