Joulunvietto on vuodenaikaiskalenterissa sijoittunut alun perin talvipäivänseisaukseen, jolloin yö on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmällään ja jonka jälkeen valoisan ajan osuus alkaa vähitellen taas lisääntyä. Tähtitaivaan tutkiminen ja avaruuden äärettömyyden ihmettely ovat kuuluneet ihmisluontoon ammoisista ajoista alkaen. Jo kaukaiset, luonnonrytmin mukaan eläneet esi-isämme tarkkailivat kuunkiertoa ja loivat havainnoistaan ensimmäisiä kalentereita. Varhaisin arkeologinen löytö, joka viittaa kuukalenteriin, on tehty Ranskassa. Luunkappaleelle tehdyt merkinnät on ajoitettu noin 30 000 vuoden taakse. Taivaankappaleiden liikkeet yhdistettiin elämänkiertoon, vuorovesiin, sadekausiin ja muihin luonnonilmiöihin. Merkittäviä siirtymäaikoja alettiin viettää erilaisin riittimenoin. Näitä ”taivaallisia” käänteitä ovat keskitalven ja keskikesän seisauspäivä, aivan kuten kevään ja syksyn tasauspäivä, jolloin arkikielellä sanottuna päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Muinaisen roomalaisen kalenterin mukaan talvipäivänseisaus oli…