Ostokset ja putiikit
-
Joulun muotoja
Virttäydymme joulun tunnelmaan kotimaisen käsityön ja muotoilun parissa.
-
Värin ja valon hehkua
Kynttilässä yhdistyy ihmeellisellä tavalla joulun moninainen, lämmin symboliikka. Astuessani sisään Marjo Lehtosalon kynttiläpajaan Koskenkylässä tuntuu kuin sukeltaisin keskelle tuota joulun aistien taikamaailmaa, sen tuoksuja ja värejä. Parafiini tuoksuu ja hyllyillä kynttilöiden sadat sävyt ja väriyhdistelmät saavat haukkomaan ihastuksesta henkeä. Joulun aikaan pajan hyllyt tyhjenevät vauhdikkaasti. Kynttilät saavat ympärilleen sellofaania ja kruunuksi taitellaan kaunis rusetti. Tällaisina upeina lahjapaketteina ne siirtyvät Koskenkylästä Vanhaan Porvooseen Marjo Lehtosalon Istra-Ilmatar myymälään Jokikadulle. Myymälässä värit pääsevät täyteen loistoonsa. Marjon värilahjakkuutta voisi verrata musikaalisuuteen. Syntymälahjana värit ovat hallussa kuin sävelet. Näen kaikessa värin. Värit ovat rikkaus, josta ammennan loputtomasti. Pidän myös koristeellisuudesta, mutta yhtälailla voin tehdä herkkää, yksiväristä tai huurrepintaista kynttilää. Jouluna monet ostavat valkoisia ja hopeansävyisiä…
-
Askartele joululahjasi!
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2015 Porvoonjoen varrella vanhan kaupungin kupeessa sijaitsee yksi harvoista askarteluliikkeistä Uudellamaalla. Paperipilven valikoimasta löytyy jopa 8000 erilaista askartelutuotetta laidasta laitaan. Joululahjaideoita Paperipilvestä löytyy pilvin pimein, ja itse askarrellut lahjat tuovat niille aina lisäarvoa. Liikkeessä oli esillä muutama itse suunniteltu joulumalli. Ne ovat helppoja toteuttaa ja kaikki tarvittava löytyy liikkeestä. Ohessa kaksi nopeaa ja edullista askarteluideaa itselle tai lahjaksi! Joulukranssi: Styrox-kranssi Takkunauhaa Kalkkimaalia Rautalankaa Muovihelmiä Puisia tähtiä Kuumaliimaa Aloita liimaamalla takkunauhan pää kranssiin ja pyöritä nauha niin tiiviisti kranssin ympärille kuin haluat ja liimaa toinen pää kiinni. Maalaa se sitten kalkkimaalilla haluamallasi värillä (mallissa käytetty valkoista). Kalkkimaali kestää hyvin ulkoilmaa ja onkin tällä hetkellä askartelumaailman ”in”. Pujottele…
-
Urheilullinen joulu
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2015 Urheilulliselle persoonalle voi olla hankalaa ostaa joululahjoja, kun urheiluvälineet joko maksavat liikaa tai kaikki tarvittava on jo olemassa. Tämän talven hittituotteeksi on kuitenkin osoittautunut uudehko pilatesrulla, joita löytää esimerkiksi Intersportista monelta eri valmistajalta. Rulla auttaa rentouttamaan jumissa olevia lihaksia ja samalla lisää liikkuvuutta. Rullia löytää monilta eri merkeiltä. Värikkäät ja pehmoiset pipot eivät koskaan ole huono lahjaidea, niitä ei myöskään ikinä voi olla liikaa! Top-Sportista löytyy laaja valikoima erilaisia talvihattuja. Myymälän lahjavinkkeihin sisältyi myös lasketteluasut sekä söpöissä lahjabokseissa myytävät oloasut, jotka ovat hyödyllisiä sekä itselle että toiselle talven pimeisiin koti-iltoihin. Anna lahjaksi urheilullinen joulu! Share
-
Pieniä joululahjaideoita Porvoossa
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2015 Pienet joululahjat lämmittävät aina molempien osapuolten mieltä. Pienelläkin budjetilla voi löytää paljonkin kiinnostavia lahjaideoita, varsinkin Porvoon vanhan kaupungin pienistä putiikeista ja kaupoista. Teetee SHOPin valikoimasta löytyy ihania ja jouluisia esineitä sekä luomutuotteita alle kymmenellä eurolla. Esimerkiksi nämä kuvissa olevat pienet tuikut, jotka ovat muotoiltu joulupipareiksi sekä lumihiutaleiksi, ovat oiva lahja sekä sukulaisille että ystäville, kukapa nyt ei kynttilöistä pitäisi. Teetee SHOP myy myös maukasta Vavesaaren tilan glögiä sekä muita jouluisia ruokatuotteita. Joululahjojen paketointi tuottaa joillekin tuskaa, joistakin se on paras osa lahjaprosessissa. Mannerheiminsillan kupeessa sijaitsevasta Nappi-Aitasta löytää valtavan valikoiman kauniita lahjanauhoja. Suuria ja pieniä, kirjavia ja kuvioituja jouluteemaan sopivia nauhoja on niin…
-
Lahjavinkkejä
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2014 Vanhan Porvoon pikkuputiikit ovat pullollaan ihania tuotteita, jotka odottavat ylleen lahjakäärettä ja koristenauhaa. Seuravassa löytöjä, lahjavinkkejä ja ideoita pukinkonttiin: HUOM. ATELIER AN on lopettanut (toim. huom 18.11.2015). Tämä artikkeli on vuodelta 2014. Joulu itsessään on lahja, iloitkaamme siitä ilman ylenmääräisiä ostopaineita! Myös pieni lahja voi olla suuri. Porvoon joulun lahjavinkkejä, joulu Porvoossa, Porvoon joulu, JouluTaika, joulun taika, artikkelin kuvat Sara Lukic. Share
-
Simolin´s
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2014 Vanhassa Porvoossa Rihkamakadun ja Välikadun kulmassa sijaitsee keltainen komea kivirakennus, niin sanottu ”Simolinin talo”. Simolin on Porvoon toiseksi vanhin yritys, mutta se toimii tätä nykyä jo toisissa tiloissa. Nykyään Simolinin talo toimii useiden yritysten toimitilana ja sieltä voi joulun aikaan tehdä loistavia löytöjä pukinkonttiin – yhden ja saman katon alta. Simolin´s, Rihkamakatu 2, Vanha Porvoo. Joulukuussa Vanhan Porvoon liikkeet ovat pääsääntöisesti avoinna myös sunnuntaisin. Teetee SHOPin laajasta valikoimasta löydät kauniita sisustustekstiilejä sekä keittiötuotteita. Lisäksi voit koota herkkukoriin viemisiksi hilloja, hellaleipää, tuoksuvaa teetä, maustekahvia ja karamelleja. teetee SHOP on myös lankojen aarreaitta. Myymälän 400 neliötä on jaettu käsitöiden, sisustuksen sekä näyttely- ja työpajatoimintojen kesken. Voit levähtää…