-
Annan päivän piparit
Annan päivänä 9.12. aloitettiin entisaikaan joulunvalmistelut leipomisineen. Sanottiin myös, että »Annana oluet pannaan, jouluna joukolla juodaan», mutta keskitytään nyt ensin leipomuksiin ja erityisesti piparkakkuihin. Sillä mitä olisikaan joulu ilman pipareita? On hauskaa, että suomalaiseen jouluun kuuluu myös eksoottisia tuoksuja ja makuja, kuten kaneli, inkivääri ja neilikka, nuo piparkakun herkulliset mausteet. Piparkakkuja ei Suomessa 1700-luvun alussa maisteltu juuri muualla kuin kartanoissa ja säätyläisten kodeissa. Tämä mausteinen herkku rantautui maahamme kuinkas muuten kuin Ruotsin kautta. Piparkakun nimi tulee maustepippurista, jota käytettiin pipareiden ainesosana Saksassa erityisesti 1600-luvulla. Nürnbergin seutu on yhä tunnettu pipareistaan, joita kutsutaan nimillä Lebkuchen tai Pfefferkuchen. Ensimmäiset maininnat piparileipureista ovat Ulmista vuodelta 1296 ja Nürnbergistä vuonna 1395. Myös piparkakkutalon suosio…