-
Uusi alku
Pontus Salmen virkaan asettaminen veti adventtikirkon täyteen Porvoon tuomikirkossa vietettiin kirkkovuoden alkua tavanomaisesta poikkeavissa tunnelmissa, kun Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Pontus Salmi asetettiin virkaansa. Jos ensimmäinen adventti ja Hoosiannan sävelet yleensäkin vetävät kirkon aina täyteen, niin nyt oli seurakuntaa saapunut vieläkin runsaammin tähän juhlavaan tilaisuuteen. Toki heti on sanottava, että seremonia ei ollut pönöttävän juhlava, vaikka siinä kaavoja seurattiinkin. Pikemminkin tilaisuudessa vallitsi vahva yhteisöllisyyden henki. Kokonaisuus oli kauniisti nivottu vuoropuhelu monen tahon kesken monin elementein, musiikki mukaan lukien. Virretkin oli erinomaisesti valittu, oli ilo laulaa. Helsingin piispa Teemu Laajasalon saarna oli lämminhenkinen ja armon sanomasta kylläinen. Messu oli monella tavalla uuden alku, kuten piispakin saarnassaan sanoi. Ensimmäinen adventtisunnuntai aloittaa uuden…
-
Musiikin vastavoimia
Negrospirituaalin ja heprealaisen musiikin vastavoimia Golden Gate Quartet, Mahalia Jackson ja monet muut tunnetut gospelmusiikin tulkitsijat olivat Liisa Moliis-Niinisen suosikkeja jo lapsena. Luontevasti monet rakkaat gospelkappaleet löysivät tiensä myös hänen uusimmalle levylleen ”Walk in Jerusalem”, jonka julkistamiskonsertista saatiin nauttia lokakuussa Porvoon tuomiokirkossa. Uusin levy ei ole aivan sitä, mitä gospelilta odottaa. ”Walk in Jerusalem” yhdistää yllättävällä tavalla Liisan Moliisin kaksi rakkautta – negrospirituaalin ja heprealaisen musiikin. Ne ovat kuin kaksi vastavoimaa, jotka kulkevat käsi kädessä ja kertovat samaa tarinaa. – Ne kertovat Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta vaikeiden aikojen yli. Myös Mahalia Jackson näki, että gospelmusiikin juuret ovat heprealaisessa musiikissa. Niissä on samaa surumielisyyttä. Vanhat spirituaalit kertoivat ajoista, jotka Israelin kansa…
-
Hoosianna soi
Porvoon tuomiokirkossa kaikui tänään joulun odotukseen mielet virittävä Hoosianna. Ensimmäisen adventin messuun saapunut kirkontäysi seurakunta sai laulaa tuon tunnetun sävelmän upouusista virsikirjoista. Ja monia muitakin virsiä tietysti. Ensimmäisen kynttilän sytyttämisen yhteydessä soi herkkä Nyt sytytämme kynttilän -laulun ensimmäinen säkeistö. Liekö henkilökunta niin innostunut uudesta virsikirjasta ja joulusta, että oli vaikea valita, mitä ottaa mukaan ja mitä ei. Virsinumeroita säkeistöineen oli nimittäin adventtimessussa tänään niin paljon, etteivät ne kaikki mahtuneet yhdelle taululle. Virsikirjan ns. lisävihkossa (Porvoon seurakunnissa – suomalaisessa ja ruotsalaisessa – lisävihko näyttää tarkoittavan lisäsivuja, jotka on otettu mukaan virsikirjan uuteen painokseen, sen loppuosaan) on uusia virsiä 147. Uusissa virsissä painottuvat evl.fi -sivujen mukaan kiitollisuus ja ilo Jumalan luomista lahjoista.…
-
Hoosianna
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2014 Ensimmäinen kynttilä sytytettiin tänään adventtikynttelikköön. Adventtina alkaa myös uusi kirkkovuosi ja sitä on edeltänyt kirkkovuoden viimeinen sunnuntai eli tuomiosunnuntai. Adventtiaika on neljä viikkoa ja perinteen mukaisesti joulaattoa edeltävinä sunnuntaipäivinä sytytetään nelikynttelikköön aina yksi uusi kynttilä. Ensimmäinen kynttilä on odotuksen vertauskuva, toinen jouluilon, kolmas joulurauhan ja neljäs rakkauden. Adventti on valmistautumista jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Sitä kutsutaan myös pieneksi paastoksi, kun taas pääsiäistä edeltää suuren paaston aika. Suomalaisille advettiajan paaston ruoka oli entisaikaan lipeäkala. Adventti, latinaksi adventus Domini, tarkoittaa Herran saapumista. Evankelisluterilaisissa kirkoissa kaikkialla Suomessa kajahti tänään myös tuttu Hoosianna-hymni, joka kytkee Jeesuksen syntymän hänen kuolemaansa. Se muistuttaa meitä sekä hänen tulemisestaan maan päälle että saapumisestaan Jerusalemiin…