-
Luontoäidin helmassa
TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2015 Vanhan Kappalaisentalon galleriassa Vanhassa Porvoossa Kirsi Neuvosen näyttely Luontoäidin helmassa hakeutuu teemoillaan kauneuden äärelle. Puvut, kampaukset ja taidehistoriasta kumpuavat kuvastot ovat Neuvosen grafiikkateosten aiheina. – Pukuteemaa olen tehnyt noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Jokaisella vuosikymmenellä olen lähestynyt sitä eri näkökulmasta, taiteilija kertoo. Ensimmäiset pukuteoksensa Neuvonen teki vuonna 1987. Tietyt teemat toistuvat hänellä tietyin väliajoin, mutta ei itsetarkoituksellisesti. – En tee pukuja siksi, että teenpä nyt, kun olen aina tehnyt. Aihe saa joskus odottaa, niin kuin nytkin. Haluan haastaa itseäni monella tasolla, Neuvonen miettii. Kappalaisentalossa esillä olevat pukuteokset ovat suurikokoisia, suurempia kuin aiemmin. Neuvonen on kehittänyt tekniikkaa ja pystyy käyttämään nyt myös aiempaa enemmän värejä. – Koen…