• Enkelikoriste Porvoon Vanhan kaupungin jouluikkuna
    kirkko,  tarinat,  Vuosi 2017 artikkelit,  Yleinen

    Enkelit, tarua vai totta

    Enkeleitä ajatellessa tulee ensimmäiseksi mieleen suojelusenkeli. Monet muistavat maalauksen, jossa naishahmoinen enkeli suojelee pienen tytön ja pojan virran ylitystä lahoa siltaa pitkin. Tuttu on myös sanonta ”enkeleitä oli matkassa” kun ihminen selviytyy onnettomuudesta vammoitta. Suomalaisista enkeleiden olemassaoloon uskoo vakaasti 28 ja pitää todennäköisenä 19 prosenttia (lähde: Yle). Yliluonnolliseen uskoo joka kolmas suomalainen. Tiedemaailma on usein kääntänyt selkänsä yliluonnollisille kokemuksille ja niiden vaikutuksille. Asiaa on viime vuosina ryhdytty tutkimaan akateemisesti. Vuodesta 2013 on Turun yliopiston professori Marja-Liisa Honkasalon johdolla selvitetty yliluonnollisia kokemuksia ”Ihmisen mieli” -tutkimusohjelmassa. Helsingin yliopiston uskontotieteiden professori Terhi Utriainen puolestaan tutkii ihmisiä, jotka uskovat voivansa kommunikoida enkeleiden kanssa. Tampereen yliopiston tutkijalta Jeena Ranckelta on vastikään ilmestynyt aiheesta väitöskirjan pohjalta…