• Jouluasetelma Vanhassa Porvoossa
    ostokset,  putiikit

    Piipahda putiikkiin

    Vanha Porvoo on tänään hennon lumipeitteen heläisemä. Pieni pakkanen nipistelee poskipäitä ja ihmiset pujahtelevat putiikkien lämpöön. Kauppiaat ovat jo aikaa sitten loihtineet näyteikkunansa joulun tunnelmiin. Ja jos jossain, niin vanhan kaupungin kaduilla kaiken kauniin ympäröimänä aistit herkistyvät joulun odotukseen. Tänään on myös perinteinen Vanhan Porvoon joulunavajaistapahtuma, joka on toteutettu alueen yrittäjien toimesta jo 1950-luvulta lähtien. Paikalla ovat jälleen joulupukki, tontut ja rumpalipojat sekä VPK:n nuorten soihtukulkue. Lisäksi sopraano Marion Melnik esiintyy pianisti Janne Hovin säestämänä. Kunniavieras ja juhlapuhuja on toimittaja, tietokirjailija Helena Petäistö. Joulu huokuu vaaleissa sävyissä Piipahdan ensin Vanille Homeen, Jokikadun sisustusliikkeeseen, jonka nimikin on aisteja herättelevä. Putiikki on pieni, sisustus runsas. Joulu huokuu Vanille Homessa vaaleissa sävyissä.  …

  • Vanille Home Vanha Porvoo
    ostokset,  putiikit,  Vuosi 2014 artikkelit

    Lahjavinkkejä

    TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2014 Vanhan Porvoon pikkuputiikit ovat pullollaan ihania tuotteita, jotka odottavat ylleen lahjakäärettä ja koristenauhaa. Seuravassa löytöjä, lahjavinkkejä  ja ideoita pukinkonttiin:       HUOM. ATELIER AN on lopettanut (toim. huom 18.11.2015). Tämä artikkeli on vuodelta 2014.   Joulu itsessään on lahja, iloitkaamme siitä ilman ylenmääräisiä ostopaineita! Myös pieni lahja voi olla suuri. Porvoon joulun lahjavinkkejä, joulu Porvoossa, Porvoon joulu, JouluTaika, joulun taika, artikkelin kuvat Sara Lukic. Share