• Weiste Oy pienet joulukuuset
    perinteet ja tavat,  tarinat,  Yleinen

    Ikivihreä tarina

    Kun joulukuusen juurille lähtee, huomaa pian olevansa keskellä ikivihreää tarinaa. Kertomusta ei edes kannata aloittaa ”jo muinaisista roomalaisista”, vaan on mentävä vielä kauemmas aina luomistapahtumiin asti. Joulukuusi on nimittäin perinteiden jatkumossa osa ikiaikaista kertomusta myyttisestä elämänpuusta. Nykyisin tuntemamme joulukuusen alkukoti on Keski-Euroopassa. Vuodelta 1419 on löytynyt tieto Elsassista, jossa leipurikisällit olivat joulun kunniaksi koristaneet puun omenoilla, päärynöillä, öyläteillä, piparkakuilla ja värjätyillä pähkinöillä. Tunnettu on myös tarina Martti Lutherista, joka oli yöllä kulkiessaan nähnyt tähtien tuikkivan kuusien oksilla sysimustaa taivasta vasten. Kotiin tullessaan hän kaatoi pienen kuusen ja koristeli sen kynttilöillä kiitokseksi siitä, että Jumala oli johdattanut hänet turvallisesti kotiin. Joulukuusen yleistyminen sai alkunsa juuri protestanttisesta Pohjois-Saksasta 1500-luvulla. Ensimmäisiä mainintoja joulukuusista…

  • Hyvää Joulua
    perinteet ja tavat,  tarinat,  Yleinen

    Kuusen oksilla kimmeltää

    On oikeastaan ihmeellistä, että täällä pelkistettyjen muotojen ja hillittyjen värien maassa on niin runsas ja rönsyilevä joulukoristeperinne. Joulu onkin juhlistamme ainoa, jolloin kimalluksesta ja kiillosta saa nauttia sydämen kyllyydestä. Toki tyylejä on monia ja virtaviivaisuuskin sopii juhlaan, mutta jouluna myös kitschin rajoilla liikkuminen on ihanasti sallittua. Joulu on muotojen juhlaa ja kuusenkoristeet kuvastavat tätä mitä parhaiten. Herkullisimmillaan joulupuun design toteutuu oksille ripustettavissa konvehdeissa, karamelleissa ja suklaakoristeissa. Kynttilöiden ohella syötävät herkut olivatkin suosituimmat kuusenkoristeet, kun kuusi 1800-1900-lukujen taitteeseen mennessä oli saavuttanut sijansa suomalaisten joulutraditiona. Rinnalla kehittyi luontevasti myös kuusenkoristeiden teollinen tuotanto. Suuri osa Suomessa myydyistä koristeista oli alkujaan saksalaista tuontitavaraa. Saksassa kuusenkoristeteollisuus alkoi 1860-luvulla ja monet 1800-luvun lopulla kehitellyt koristetyypit ovat…