Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Täpinää TeatteriTalolla

TEATTERITALON JOULU ON JO OVELLA

Kuusijuhla

Joulukuussa TeatteriTalolla vietetään jälleen koko perheen Kuusijuhlia. Perinne jatkuu nyt jo kuudetta vuotta, mutta itse Kuusijuhlalla on paljon pidemmät perinteet. Se juontaa aikaan, jolloin talo toimi vielä Suomenkylän kansakouluna. Kuusijuhla on lipunnosto paikallisuuden, yhteisöllisyyden ja lastenkulttuurin puolesta.

Talo täyttyy tunnelmallisesta valosta, lämmöstä ja joulun tuoksuista. Teatterisalissa hohtaa joulukuusi, tähtitaivas tuikkii ja ikkunat ovat lumen peittämät, kuvailee teatterinjohtaja Pentti Kinosmaa. Kuusijuhlissa leikitään ja lauletaan yhdessä koko perheen voimin, teatterin perusopetuksen oppilaat esiintyvät itse tehdyissä näytelmissään. Satuteatterilaiset ovat vielä varhaisiän opintojen puolella, mutta heille on myös hyvin tärkeää päästä lavalle, ja mikä sen mukavampaa kuin itse keksityissä tarinoissa.

Pienet Teatterimuskarilaiset tuovat vielä juhlaan oman musikaalisen joulutervehdyksensä opettajansa Sanna Karjalaisen johdolla.

Kuusijuhlassa nähdään myös nuorten Teatterilaboratorioiden esityksiä sekä makupaloja kevään ensi-ilta esityksestä.

Koko perheen kuusijuhla TeatteriTalolla

Taiteen perusopetuksen oppilaat ovat koko marraskuun suunnitelleet ja työstäneet omia joulunäytelmiään ja nyt on heidän aikansa näyttää työnsä tulokset. Täällä on käynyt kova kihinä ja kuhina ja tunnelma taiteen perusopetuksen kotiryhmissä on ollut odotuksesta jännittynyt, innostunut ja riehakas. Kuusijuhlat ovat tärkeä esiintymis-, harjoittelu- ja oppimismahdollisuus meidän talomme oppilaille, Kinosmaa toteaa. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa omina päivinään, mutta Kuusijuhlissa kaikki tulevat saman katon alle yhdessä, ja ollaan kuin yhtä suurta perhettä. Näin kiteytyy myös opetuksessamme vaalimamme yhteisöllisyys, hän vielä lisää.

TeatteriTalon kulttuuriyhdistyksen aulakahvilassa jouluisia herkkuja.
Kaiken kaikkiaan lavalla nähdään yli 70 eri-ikäistä esiintyjää ja heidän tekemisen ilotulitusta!

SU 16.12. klo 15 ja 17

Esityksen kesto: 45–60 min + Väliaika
Liput: ennakkoon 10€ lapsi, 12€ aikuinen, 40€ Perhelippu (2aik+2las), paikan päältä 12€ lapsi, 14€ aikuinen, 50€ Perhelippu (2aik+2las)
Lipunmyynti: ennakkoon www.lippuautomaatti.fi/soittorasia ja TeatteriTalosta 30min ennen esityksen alkua.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Oman joulunsa TeatteriTalolle tekevät myös Viiru ja Pesonen, joiden kommelluksia pääsee seuraamaan Kuusijuhlia seuraavana viikonloppuna LA 22.12.2018 klo 16 sekä poikkeuksellisesti Tapaninpäivänä KE 26.12.2018 klo 16. Rakastetut ystävykset riemastuttavat jälleen joulun odottajia TeatteriTalon näyttämöllä!

Viiru ja Pesonen kun käyvät jouluvalmisteluihin, joissa sattuu ja tapahtuu… Esitys perustuu Sven Nordqvistin samannimiseen kirjaan, jonka pohjalta dramatisoineet Maijaliisa Dieckmann ja Pentti Kinosmaa.

LA   22.12. klo 16 TeatteriTalo, Malmintie 2, Porvoo
SU  26.12. klo 16 TeatteriTalo, Malmintie 2, Porvoo

Esityksen kesto: 40 min + Väliaika
Liput: ennakkoon 10€ lapsi, 12€ aikuinen, 40€ Perhelippu (2aik+2las), paikan päältä 12€ lapsi, 14€ aikuinen, 50€ Perhelippu (2aik+2las)
Lipunmyynti: ennakkoon www.lippuatomaatti.fi/soittorasia ja TeatteriTalosta 30min ennen esityksen alkua.

Artikkelin kuvat: TeatteriTalo

Lue lisää: www.teatterisoittorasia.com