Jouluiloa perheen pienimmille

Jouluiloa perheen pienimmille

TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2015

Porvoon keskustaan noin vuosi sitten avattu Pikku d on pieni vaatekauppa lapsille, vaikkakin sen valikoimasta löytyy myös esimerkiksi hauskoja valaisimia ja pelejä. Liikkeeseen on helppo päästä myös rattaiden kanssa, mikä oli tärkeää omistaja Minna Virtaselle toimitilaa miettiessä. Pikku d:ssä myydään pääosin kotimaisia merkkejä, kuten Gugguuta, Papu Designiä sekä Aarrekidiä. Käydessäni liikkeessä silmäni kiinnittyivät heti omaperäisiin pehmolelunpäihin seinällä. Olisipa samanlaisia vain ollut, kun itse olin vielä pieni. Lahjaideoita oli paljon, mutta käytännöllisimmäksi lahjaksi osoittautui ehdottomasti kokovärikynät, joiden toinen pää on muotoiltu pieneen käteen sopivaksi, jolloin lapsen on helppo ottaa siitä kiinni piirtäessään.

Suloiset sisätossut ovat myös oiva lahja sekä tytöille että pojille.

Kätevät väriliidut.

Hauskat pehmopäät ovat hauska lisä lastenhuoneeseen. Kassan takana kurkisti myös kruunupäinen seepra.

Pikku d sijaitsee Porvoon keskustassa, Nimbus-korttelista joen suuntaan.

TOIM. HUOM 2016: Pikki d on muuttanut.

 

Teksti & kuvat: Johanna Lukic