Erik Bruun Porvoossa Galleria Colmion näyttely

Erik Bruun

TÄMÄ ARTIKKELI ON VUODELTA 2014

Suomalaisen käyttögrafiikan rakastettu taitaja Erik Bruun selailee hymyillen vuonna 2007 hänestä julkaistua kirjaa Sulka ja kynä. Sen kansiin on koottu tämän 88-vuotiaan taiteilijaprofessorin laaja elämäntyö. On postimerkkejä, seteleitä, logoja, julisteita. On metsäisen Suomen maisemia, hymyilevää norppaa ja raikkaita appelsiineja. Loputtomasti osuvia ideoita, joista monet yhä näkyvät arkisessa ympäristössämme, vaikka emme niitä sen enempää tiedosta.

Istumme Vanhassa Porvoossa Galleria Colmiossa, jossa Erik Bruunin elämäntyöhön on mahdollista tutustua näyttelyssä tammikuun puoliväliin asti. Hänen puheensa soljuu työntäyteisten vuosikymmenien ja yhä jatkuvan luomiskyvyn virrassa. Bruun kertoo tarinaa sanoin ja kuvin niin kiehtovasti, että tapaamisemme lokakuussa, näyttelyn suunnitteluvaiheessa, jättää mielen väreilemään ja kylvää halun kuulla ja nähdä lisää. Tässäkin täyttyy mestarillisen designerin kyky vangita hetki, herättää mielenkiinto.

Erik Bruun näyttely 2014 Galleria Colmio Porvoo

Esikuvakseen Erik Bruun nimeää ranskalaisen julistetaiteilijan Raymond Chavignacin, jonka mukaan juliste toimii, jos katsoja tulee sen nähdessään hyvälle tuulelle. Leikkisässä hengessä ovat syntyneet monet Erik Bruunin klassikot, kuten Jaffa-julisteet. Vuonna 2012 Hartwall tilasi häneltä vielä uuden kuvituksen, jossa Bruun ilottelee 1959 ilmestyneen palmu-aiheisen Jaffa-mainoksen tyyliin.

Erik Bruun - Galleria Colmio Porvoo

– Tein samalla tavalla kuin aiemminkin, menin kauppaan, ostin kilon appelsiineja ja aloin leikkiä. Sillä tavalla se syntyi, Bruun kuvailee.

Erik Bruun asuu vaimonsa Sinikan kanssa Suomenlinnassa Helsingissä. Juuri tapaamisaamunamme hän sai lautalla sattumalta kokeilla elämänsä ensimmäistä kertaa piirtämistä tietokoneella. Kokemus oli ihmeellinen, mutta tuskin syrjäyttää Bruunin jo hyväksi kokemaa perinteistä kynää, jonka käytön hän niin suvereenisti hallitsee.

Suurin osa Bruunin tuotannosta on syntynyt tilaustöinä. Hän luonnehtii metsäteollisuutta tärkeimmäksi työnantajakseen – Finncellin vuosikirjaa Bruun teki yli 30 vuoden ajan. Kansainvälisestikin arvostettu ja monin palkinnoin huomioitu graafikkomme tunnetaan myös keksijänä. Hän suunnitteli muun muassa sähköauton jo 30 vuotta sitten.

– Ihmettelen, mikä on eläkeikä. Työ ja harrastus ovat minulle yksi ja sama. En osaa lopettaa, kun aina vain innostun uudestaan.

Erik Bruun, näyttely 21.11.2014 – 18.1.2015 ke-su klo 12-16 Galleria Colmio, Jokakatu 20, Porvoo.

Teksti Tuula Lukic, Porvoon joulu, joulu Porvoossa, joulutaika