Elina Sorainen ateljeessaan Pernajassa vuonna 2001

Keramiikkataitaja Elina Sorainen

Elina Soraisen muistonäyttely ”Elämän koko kirjo” on esillä 7.1.2018 asti Porvoon Taidehallissa Taidetehtaalla. Tämän keramiikkataitajan teoksista huokuu lämpöä ja kauneutta ja perinteiden syvällistä ymmärrystä.

Elina Sorainen in Memoriam Elämän koko kirjo, Porvoon Taidehalli

Sain ilon haastatella Elinaa muutamia kertoja Uusimaa-lehden kulttuuritoimituksen avustajana. Porvoolaiset muistavat ehkä myös Peilikuvan, Helmut Diekmannin päätoimittaman kulttuurilehden 1990 ja 2000 -lukujen taitteesta. Löysin vuonna 2002 Peilikuvassa julkaistun artikkelini ja sen myötä haluan muistaa Elinaa:

Elina Soraisen käsissä mennyt ja nykyisyys muovautuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi

Keraamikko Elina Sorainen on asuttanut Baggbölen vanhaa koulurakennusta Pernajassa jo parin vuosikymmenen ajan kirjailija Kai Niemisen kanssa. Pihalle hän on rakentanut japanilaisen perinteen mukaisesti rinneuunin savitöiden polttoa varten. Uuni istuu vanhaan suomalaiseen pihamaisemaan kuin savi keraamikon kouraan, mutta tällä hetkellä se odottelee kärsivällisesti lumikinosten keskellä kevättä ja emäntänsä muiden kiireiden hellittämistä. Elina Sorainen viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa iranilaisen Kalpourkan-kylän naisista ja heidän keramiikastaan.

Sorainen tunnetaan maanläheisin värein koristellusta käyttökeramiikastaan ja hevosaiheisista veistoksistaan. Materiaaleina ovat kivitavara ja posliini. Teoksen työstäminen alkaa metsässä 6-7 kilometrin varhaisaamun kävelylenkillä. Keraamikko valmistaa teoksen päässään ja loput, eli käden työ, on rutiinia.

  • En koskaan mene verstaalle ja mieti, mitähän nyt tekisin, vaan käytännön luomisprosessi on jo ratkaisuna päässä.

Dreijan lisäksi Sorainen käyttää laattatekniikkaa sekä puristemuotteja. Rakentamista hän ei ole omaksunut, vaikka on saanut siinäkin tekniikassa opastusta muiden muassa Kalpourkan kylän keraamikkonaisilta. Ulkona olevan uunin lisäksi hänellä on verstaalla käytössään sähköuuni.

Elina Sorainen muistonäyttely Porvoon Taidehalli

Kuva muistonäyttelystä Porvoon Taidehallissa.

Kiipeävä uuni

Sorainen valmistui vuonna 1980 Tokion Tama-taideyliopistosta. Gradun aiheena oli perinteinen japanilainen keramiikkauuni, noborigama eli kiipeävä uuni, suomeksi rinneuuni. Ennen opintojaan Japanissa Sorainen oli jo valmistunut saksan ja espanjan kielten opettajaksi sekä opiskellut keramiikkaa ja työskennellyt niin USA:ssa kuin Iranissakin.

Rinneuuni koostuu ketjussa olevista kammareista. Peräkkäiset kammarit muodostavat ylöspäin suuntaavan tunnelin, joka toimii piippuna. Uuni ei voi sijaita tasaisella maalla: veto ei toimisi. Polttoaineena käytetään puuta. Töitä ei lasiteta, sillä esineet saavat luonnontuhkalasitteen uunissa polton aikana. Lopputulos on ennalta arvaamaton. Kaikki kipot ovat erilaisia riippuen siitä, missä kohtaa uunia ne ovat olleet. Myös ilmastointi, hapen määrä ja käytettävät puulajit vaikuttavat. Ideaalilämpötila on 1300 ᵒC.

Luonnontuhkalasite on lasitteista vanhin ja todennäköisesti se syntyi aikanaan täysin vahingossa, kun polttolämpötila ylitti 1200 ᵒC. Uunityyppi on alun perin Kiinasta. Japanissa kukoistus alkoi 1000-1100 jKr. Honshun-saarella on yhä niin sanotut ”kuusi vanhaa uunia”, joilla jokaisella on oma nimensä ja jotka ovat peräisin tuhannen vuoden takaa.

Paluu keramiikan alkulähteille

Elina Sorainen, tekijä ja tutkija, ei koskaan väsy katsomaan keramiikkaa, sen muovailua ja dreijaamista. Varsinkin primitiivistä, alkuvoimaista työskentelyä seuratessa henki salpautuu. Kiinalainen, japanilainen ja korealainen keramiikka sekä yleisemmin itämainen muotoilu vetoavat häneen. Näissä kulttuureissa historia on yhä läsnä.

  • Matkoilla en hakeudu nykykeramiikkaa katsomaan, sillä tulen paljon paremmin toimeen vanhojen esineiden kuin uusien kokeilujen kanssa.

Sorainen puhuu keramiikka-elintavasta, jossa perinteitä jatketaan ja ne ovat arvossaan. Hän kaipaa nimenomaan sitä syvyyttä, jota löytyy alueilta, joissa on eletty luontevasti keramiikan parissa aina. Ihmisillä on käsissään tuhansien vuosien tiedot. Heiltä on hyvä käydä oppimassa, koska virheet ovat kokemusten ja kokeilujen kautta karisseet.

  • Valitettavasti Suomessa ei enää tehdä aitoa perinteistä keramiikkaa. Me olemme oppineet taitomme koulussa, emme perinteiden, isien ja äitien kautta.

Viime joulukuun alussa Sorainen saapui Kaakkois-Iranista, yhdeltä monista matkoistaan Kalpourkan kylään Sistan-Baluchistanin maakuntaan. Pieni naisyhteisö valmistaa siellä yhä keramiikkaa punasavesta esiäitiensä tapaan. Esineet ovat puhtaasti käyttöä varten, lähinnä astioita ruuan valmistukseen, tarjoiluun ja säilytykseen. Helsingin yliopiston Taidehistorian laitoksen julkaisuun tekemässään artikkelissa ”Thousands of Years of Memory in a Clay Pot” Sorainen selvittää Kalpourkan kylän tilannetta ja kuvailee kiehtovasti keramiikan valmistusta.

”Kolme naista, kaikki mustissa hunnuissa, istuu työhuoneen lattialla. Saatan nähdä vilahduksia Baluchi-puvulle tyypillisistä hihankäänteiden ja housunlahkeiden runsaista kirjontakoristeluista, kun naisten nopeat kädet ketterästi muovailevat savesta ruukun. Paljas jalka liikuttaa lautasmaista alustaa, jolla työ tehdään…” (Looking at Other Cultures. Works of Arts as Icons of Memory, s. 90, vapaa käännös).

Samasta aiheesta on työn alla väitöskirja Taideteolliseen korkeakouluun. Sorainen on myös ideoinut parhaillaan Hämeenlinnassa olevan näyttelyn, johon hän on rakentanut keramiikkaverstaan Kalpourkan kylästä hankkimistaan esineistä ja vaatteista. Näyttely oli esillä viime vuoden Kulttuurien museossa Helsingissä ja siirtyy elokuussa 2002 Hämeenlinnasta Joensuuhun.

Huolestuttavaa on, että Kalpourkanin keramiikkaperinne on nyt hiipumassa, sillä tyttäret hakeutuvat muihin ammatteihin. Syyt löytyvät yhteiskunnan muutoksista. Mutta Sorainen ei väsy puhumaan asian puolesta, vaikka häntä hulluna pidettäisiinkin.

  • Ikivanhojen taitojen säilymisellä on sekä moraalista että filosofista arvoa. Me tarvitsemme menneisyyden tukea, Sorainen sanoo.

…..

Elina Sorainen Baggbölen kodissa Pernajassa.

Elina Sorainen Pernajan kodissaan vuonna 2001 – nokikkain oman teoksensa kanssa. Vasemmalla Kalpourkanin naisten tekemä keramiikka-astia.

Käden taito

Jos kaipaa luokitteluja,  Soraisen voisi liittää taideteollisuuteen tai käsityötaiteeseen. Liikutaan siis alueella, joka ajoittain nostattaa kiihkeitä kannanottoja siitä, mikä on oikeaa taidetta, mikä käsityötä tai missä kulkee taideteoksen ja käyttöesineen raja.

  • Suomen kielessä ei oikein ole riittävän kattavaa käännöstä englannin kielen sanalle craft, jota edustan. Teen vapaasti veistoksia ja kuppeja, eikä hyvän käyttöesineen tekeminen ole sen helpompaa kuin hyvä veistoksen.

Keraamikko kertoo usein kohtaamastaan raivostuttavasta asenteesta näyttelyssä olevia käyttöesineitä kohtaan. Niitä kun ei raaskisi käyttää, vaikka kyseessä on aivan yhtä käytettävä esine kuin esimerkiksi tehtaassa massatuotteena valmistettu kuppi.

Tekijälle itselleen tärkeintä on rehellisyys työtään kohtaan. Epäaitous johtaa pinnallisuuteen.

  • Vilpittömyys on hyvän taiteen edellytys, Sorainen pohtii.

Taiteilijan tehtävänä on esittää omaa asiaansa, joten teokseen liittyy aina välttämättä jokin viesti. Joskus viesti ei tosin mene perille ja silloin yleisön on helppo sanoa, ettei ymmärrä taidetta. Tässä kohden taiteilijakin voi avautua ja selventää ilmaisukieltään sen sijaan, että kätkeytyisi ylimielisyyteen. Esimerkiksi jos pistää näyttelyn pystyyn, se tehdään ihmisille nähtäväksi. Ei ole oikein antaa teokselle nimeksi ”Nimetön”.

  • Kuitenkaan selittämällä ei ketään saada rakastumaan, ei taiteessa eikä ihmissuhteissa. Taiteisiin voi tutustua, voi oppia näkemään aivan kuten voi oppia tutustumaan toiseen ihmiseen. Se ei ole helppoa, vaan edellyttää vaivannäköä. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, jotka perustuvat tiedolle, taidolle ja tunteelle.

Artikkeli Peilikuva-lehteen tammikuu 2002, teksti Tuula Lukic

Kuvat joulukuulta 2001 ja Taidehallin muistonäyttelystä 15.12.2017-7.1.2018.

Taidehalli on avoinna ti-pe 10-18 ja la-su 11-16.

Elina Sorainen keramiikkaa, muistonäyttely Elämän koko kirjo, Porvoon Taidehalli

Elina Soraisen käyttökeramiikkaa Porvoon Taidehallin näyttelyssä, esillä 7.1.2018 asti.